Kuva: HÄTÄKESKUSLAITOS

Hätäkeskuslaitoksessa vuosi käynnistyi hyvin, kun 30 uutta hätäkeskuspäivystäjää aloitti työnsä. Heistä 23 siirtyi töihin Pelastusopistosta valmistuttuaan ja seitsemän henkilöä oli joko virastoon töihin palaavia tai poliisin töistä hätäkeskuspäivystäjän töihin siirtyviä henkilöitä.

– Olemme tyytyväisiä, että saimme näin paljon uusia hätäkeskuspäivystäjiä meille töihin heti vuoden alussa. Yhteisen työhöntulokoulutuksen jälkeen perehdytys on jatkunut hätäkeskuksittain. Työt ovat lähteneet hyvin ja suunnitelmallisesti käyntiin, sanoo Hätäkeskuslaitoksen johtaja Taito Vainio tyytyväisenä.

Uudet hätäkeskuspäivystäjät rekrytoituivat kaikkiin kuuteen hätäkeskukseen. Keravalla työnsä aloitti 12 henkilöä, Turussa kahdeksan, Porissa viisi, Oulussa kolme ja Kuopiossa sekä Vaasassa kummassakin yksi uusi hätäkeskuspäivystäjä.

– Tällä hetkellä henkilövuosityömäärämme on 610. Olemme asettaneet yhdessä sisäministeriön kanssa henkilötyövuositavoitteeksi 630. Näin ollen henkilöstövajeemme on tällä hetkellä vielä 20 kokoaikaista hätäkeskuspäivystäjää. Henkilöstömäärän riittävyys on hyvällä tasolla Kuopiossa ja Vaasassa, mutta muissa hätäkeskuksissa tilanne on hieman huonompi. Tarvitsisimme lisää hätäkeskuspäivystäjiä erityisesti Turun ja Keravan hätäkeskuksiin, Vainio sanoo.

Toimia henkilöstötilanteen kehittämiseksi

Hätäkeskuslaitoksen resurssipulaan pyritään löytämään ratkaisua yhdessä sisäministeriön ja hätäkeskuspäivystäjien koulutuksesta vastaavan Pelastusopiston kanssa hätäkeskuspäivystäjien koulutusta lisäämällä.

– Pyrimme siihen, että ensi syksynä alkaisi kaksi 24 oppilaan hätäkeskuspäivystäjäkurssia eli yksi ylimääräinen kurssi. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että Pelastusopisto saa rahoituksen ylimääräisen kurssin järjestämiselle. Olemme parhaillaan Pelastusopiston kanssa valmistelemassa tähän liittyvää esitystä.

Hätäkeskuslaitoksen uusi strategiakausi käynnistyi vuoden alusta ja sen keskiössä on henkilöstön hyvinvointi ja osaaminen. 

– Panostamme tulevan neljän vuoden aikana voimallisesti työhyvinvoinnin parantamiseen sekä osaamisen kehittämiseen kaikilla viraston tasoilla. Henkilöstön lähtövaihtuvuuden pienentäminen on yksi strategiakautemme tavoitteista, ja lähtövaihtuvuus kääntyikin selvään laskuun jo viime syksyn aikana. Tavoitteenamme on kyetä tuottamaan laadukkaita hätäkeskuspalveluja meille annettujen tavoitteiden mukaisesti henkilöstön työhyvinvointi huomioiden, Vainio toteaa.

Liked it? Take a second to support VictoriaMedia on Patreon!

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.