Lintuinfluenssan epäillään levinneen luonnonvaraisista linnuista fasaanitarhalle Janakkalassa, Kanta-Hämeessä. Luonnonvaraisista fasaaneista tarhan lähettyviltä löytyi korkeapatogeenista H5N8-tyypin lintuinfluenssaa tammikuun lopulla. Tehostetuista torjuntatoimista huolimatta lintujen kuolleisuus fasaanitarhalla on lisääntynyt nopeasti viime viikonlopun jälkeen. Töölönlahdelta, Helsingistä löytyneen joutsenen kuolinsyy on niin ikään varmistunut korkeapatogeeniseksi H5N8-tyypin lintuinfluenssaksi. Tautia esiintyy luultavasti villilinnuissa muuallakin Suomessa.

Janakkalalaiselta fasaanitilalta löytyi maanantain vastaisena yönä kymmeniä kuolleita fasaaneja, ja osa linnuista on kliinisesti sairaita. Tilalta on toimitettu Ruokavirastoon useita fasaaneja tutkittavaksi lintuinfluenssan varalta. Tulosten odotetaan valmistuvan lähipäivien aikana. Tilan lintuja on tutkittu myös aiemmin, mutta linnut olivat silloin terveitä.

Jo aiemmin luontoon istutetuista fasaaneista varmistuneen tautilöydöksen vuoksi Ruokavirasto on rajoittanut siipikarjan siirtoja alueellisesti ja määrännyt taudin esiintymispaikan ympärille rajoitusvyöhykkeen. Jatkotoimenpiteet riippuvat fasaanitilan näytteiden tuloksista.

Lintuinfluenssaa voi esiintyä luonnonlinnuissa muuallakin Suomessa, mistä Töölönlahden joutsenen tautilöydös on osoitus. Ruokavirastoon toimitetun joutsenen kuolinsyyksi varmistui tänään korkeapatogeeninen H5N8-tyypin lintuinfluenssa. Kyseessä on sama virus, jota on viime vuoden lopulta alkaen löytynyt runsaasti muun muassa Saksassa, Tanskassa, Alankomaissa, Ranskassa ja Ruotsissa sekä luonnonvaraisista linnuista että siipikarjatiloilta.

Tautisuojausta tehostettava koko maassa

Ruokavirasto kehottaa tehostamaan siipikarjatilojen tautisuojausta lintuinfluenssatartuntojen estämiseksi koko maassa. Siipikarja ja kaikki kotieläiminä pidettävät linnut tulee pitää sisällä tai suojata kosketukselta luonnonvaraisiin lintuihin, ettei virus leviäisi pitopaikkoihin. Lintuinfluenssatilanteen vuoksi siipikarjan ulkonapitokielto aikaistui tänä vuonna kolmella viikolla ja astui voimaan tänään, 8. helmikuuta.

Lintujen joukkokuolemista on ilmoitettava viipymättä kunnaneläinlääkärille tai läänineläinlääkärille, joka huolehtii näytteenotosta. Myös kuolleena löytyneistä, yksittäisistä isoista petolinnuista on hyvä ilmoittaa kunnaneläinlääkärille. Mikäli oireita havaitaan siipikarjassa tai muissa vankeudessa pidettävissä linnuissa, on asiasta välittömästi ilmoitettava kunnaneläinlääkärille. Epäilytilanteessa virkaeläinlääkäri tarkastaa linnut, ottaa tarvittavat näytteet ja huolehtii niiden lähettämisestä Ruokavirastoon tutkittavaksi.

Lintuinfluenssavirukset tarttuvat huonosti ihmiseen, ja tartunta vaatii yleensä läheisen kontaktin sairastuneeseen villilintuun, siipikarjaan tai niiden eritteisiin. Euroopassa todetun H5N8-tyypin lintuinfluenssan ei tiedetä koskaan tarttuneen ihmiseen.

Lue lisää:

Lintuinfluenssa Suomessa

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi