Vuoden 2020 maisemasuunnittelukilpailun voittajaksi valittiin Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden Anja Koivunurmi-Niemelän, Marjo Lunkan, Mirka Pitkäsen ja Mona Tigerstedtin työ Koukutus,

Porin kaupungin ja Lappset Group Oy:n yhdessä järjestämä Perkonpuiston maisemasuunnittelukilpailu on ratkennut. Vuonna 2020 45:ttä kertaa järjestettyyn kilpailuun jätettiin yhteensä 14 ehdotusta, joista sekä tuomaristo, kaupunkilaiset että varjoraati valitsivat omat suosikkinsa.

Kilpailun tuomariston mukaan kilpailutöiden taso oli korkea. Kaikki ehdotukset olivat hyvin tutkittuja ja niiden visuaalinen sekä kirjallinen esitystapa oli hyvä. Kilpailun kolmen parhaaksi arvioidun ehdotuksen lisäksi palkittiin kolme kilpailutyötä, joista yksi yleisön suosikkina, toinen varjoraadin parhaana ja kolmas kestävän ympäristörakentamisen näkökulmasta lunastettavana.

Vuoden 2020 maisemasuunnittelukilpailun voittajaksi valittiin Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden Anja Koivunurmi-NiemelänMarjo LunkanMirka Pitkäsen ja Mona Tigerstedtin työ Koukutus, joka palkittiin 3 000 eurolla. Tuomariston mukaan voittajatyö oli erinomaisesti esitetty ja miellyttävä suunnitelma, joka oli varustettu mielenkiintoisin havainnekuvin. Perusteluissa korostui erityisesti vahva konsepti, jossa kalastusteema leikkasi läpi koko suunnitelman. Kestävän ympäristörakentamisen KESY-kriteeristö oli huomioitu hyvin, ja työhön oli uskallettu jättää myös tyhjää tilaa. Kokonaisuudessaan työn todettiin olevan rohkea kokonaisuus, joka poikkesi positiivisella tavalla muista kilpailuehdotuksista.

Toiseksi sijoittui ehdotus Viri, joka palkittiin 1 800 euron tunnustuksella. Kilpailutyö oli Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin maisteriohjelman opiskelija Sofia Kankaan käsialaa.

Kolmannen palkinnon sai ehdotus Pesä, joka oli Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden Jenni Piirron ja Iina Nousiaisen tekemä. Se palkittiin 1 200 euron tunnustuksella.

Yleisöäänestyksessä annettiin yhteensä 336 ääntä. Äänestyksen voitti Mesikämmen, jonka taustalla olivat Hämeen AMK:n opiskelijat Laura EronenVeera HietarinneElisa Niemonen ja Elli Teitto. Palkintolautakunta totesi työn olevan monipuolinen, ja suunnitelmassa esitetty aistipolku erottui edukseen.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden opiskelijoiden varjoraadin suosikki oli Jakari –niminen ehdotus, jonka olivat laatineet Hämeen AMK:n opiskelijat Taija Airikka ja Tiina Pietilä. Varjoraatia miellyttivät kilpailutyössä erityisesti eri käyttäjäryhmien huomioiminen sekä monipuoliset liikkumis- ja virkistysmahdollisuudet iästä tai fyysisestä lähtötasosta riippumatta.

Kestävän ympäristörakentamisen (KESY) huomioiminen oli yksi kilpailun keskeisistä teemoista, ja sen perusteella palkintoraati päätti lunastaa ehdotuksen nimeltä Vehmas, joka oli Hämeen AMK:n opiskelijoiden Annamari Vuolan ja Suvi Maarasen tekemä.

Poikkeuksellinen vuosi korosti viherympäristön merkitystä – rohkeat kilpailuideat avuksi puiston jatkosuunnitteluun

Maisema-arkkitehtuurin ja –suunnittelun opiskelijoille suunnattu ideakilpailu oli järjestyksessään 45. Kilpailu on osa Lappset Group Oy:n vastuullisuutta ja korkeakoulujen sekä kuntien ja kaupunkien kanssa tehtävää yhteistyötä

– Poikkeuksellinen vuosi ja KESY-teema suunnittelukilpailussa tukevoittivat viherympäristön merkitystä omassa ajattelussani. Milloin aikaisemmin puistot, ulkoliikuntapaikat ja virkistysalueet ovat olleet yhtä kovalla käytöllä? Massiivinen käyttäjämäärien ja käyttötapojen kasvu tuo viherympäristön tekijöille ja -ylläpitäjille lisäpaineita, mutta se lisää myös mahdollisuuksia. On selvää, että hyvä suunnittelu on arvokkaampaa kuin koskaan. Kilpailu osoitti, että osaamista meillä on, iloitsee tuomariston jäsen ja Lappsetin liikuntapaikkavälineistä vastaava konseptipäällikkö Aarni Mertala.

15-jäsenisen palkintolautakunnan puheenjohtajana toimi Porin kaupunginvaltuuston kolmas varapuheenjohtaja Juha Vasama. Palkintoraatiin kuului edustajia Porin kaupungin eri toimialoilta, Viherympäristöliitosta ja Lappset Group Oy:stä. Kilpailun kohteena oli 9,8 hehtaarin kokoinen Perkonpuiston viheralue Länsi-Porissa.

– Ideakilpailusta saatuja hyviä ja rohkeita ajatuksia tullaan ehdottomasti hyödyntämään sekä jatkokehittämään Perkonpuiston toteutussuunnitteluvaiheessa. Alueen ollessa hyvin laaja ja moninainen, vie niin suunnitteluvaihe kuin itse toteutuskin useampia vuosia ennen kuin lopputulos alkaa näkyä paikan päällä maisemallisesti, kertoo suunnitteluhortonomi Katja Tuomala Porin kaupungilta.

Suunnittelukilpailun verkkosivut: https://www.pori.fi/perkonpuiston-maisemasuunnittelukilpailu

Suunnittelukilpailun voittajatyöt: https://www.pori.fi/perkonpuiston-maisemasuunnittelukilpailun-voittajat

Kaikki kilpailuun osallistuneet työt: https://www.pori.fi/perkonpuiston-yleisoaanestys

Liked it? Take a second to support VictoriaMedia on Patreon!

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.