Porin Kyläsaaren koulun oppilaalla on todettu koronainfektio. Sairastuneen tartunnan lähde on perhepiiristä. Infektiolle altistumisia on tapahtunut koulun ensimmäisellä luokalla ja iltapäiväkerhossa. Karanteeniin on asetettu yhteensä 33 oppilasta ja lisäksi kuusi koulun henkilökunnan edustajaa. Kyläsaaren koulun aiemmasta altistustilanteesta karanteenissa olleet kaksi koululuokkaa pääsevät palaamaan lähiopetukseen ensi viikolla.

Oppilaiden vanhempia on informoitu tilanteesta ja opetuksen järjestämisestä koulun Wilma-viestillä. Tartuntatautiviranomaiset ovat yhteydessä altistuneisiin viikonlopun aikana. Altistuneet asetetaan 14 päivän karanteeniin viimeisestä altistumisesta lähtien.

Karanteeni ei koske altistuneen perheenjäseniä ja he saavat liikkua normaalisti. Jos kuitenkin karanteeniin määrätty sairastuu, hänet on vietävä testiin ja tällöin perheenjäsenten tulee odottaa kotona testivastausta.

Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4-5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1-14 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.

Jos sinulla on lieviäkin koronavirusinfektioon viittaavia oireita, tee oirearvio osoitteessa omaolo.fi tai soita Porin yhteistoiminta-alueen koronaneuvontapuhelimeen, puh. 02 623 4333 joka päivä klo 8-16, muina aikoina voi soittaa Satasairaalan päivystyksen puhelinneuvontaan puh. 116 117. Puhelimessa tehdyn hoidon tarpeen arvion pohjalta sinut ohjataan tarvittaessa korona-näytteenottoon tai infektiovastaanotolle. Lisätietoja testaamisesta sekä koronaviruksesta löytyy osoitteesta http://www.pori.fi/korona

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.