Kosti ja Rele Valokuvaaja: SRV

SRV:n Siltasairaalan työmaalla on käynnistetty kokeilu, jossa koronakoirat tuodaan ensimmäisenä Suomessa suoraan työmaalle. Koirat tekevät haistelun paikan päällä, mikä nopeuttaa testausprosessia merkittävästi: koiran merkkaukset saadaan välittömästi testattavan odottaessa.

Koronakoirien avulla pystytään tunnistamaan mahdollisia oireettomia tartuntoja. Näin pystytään entistä paremmin ehkäisemään mahdollisten tartuntojen leviämistä, kun positiiviseksi tunnistettu henkilö voidaan viipymättä ohjata eteenpäin testeihin. Koronakoira pystyy tunnistamaan viruksen jopa 4 päivää etuajassa ennen kuin virus näkyy testeissä tai ehtii kehittyä tartuttavaksi taudiksi, joten osa tartunnoista voidaan todeta mahdollisesti ennaltaehkäisevästi. Erinomaista koronakoiran työskentelyssä on myös tarkkuus: koirien on todettu kliinisissä olosuhteissa pääsevän lähes täydelliseen luotettavuuteen koronaviruksen haistamisessa, ja nyt selvitetään, mikä on koirien tarkkuus työmaaolosuhteissa.

Kokeilu toteutetaan Polarscent Oy:n kanssa, joka tarjoaa koirien hajuerottelukykyyn perustuvia testipalveluita. Työmaalla työskentelevät koirat Kosti, 8 vuotta, sekä Rele, 5 vuotta, ovat Suomen koronakoirien huippuluokkaa, ja ovat tehneet jo ansiokkaan uran mm. Helsinki-Vantaan lentokentällä ja Helsingin yliopistolla. Työmaakokeilussa koronakoirille annetaan haisteltavaksi käytetty kasvomaski. Koira tekee maskista hajuerottelun ja etsii viitteitä koronaviruksesta. Jos koira tunnistaa koronaviruksen, ohjataan kyseinen henkilö laboratoriotesteihin. Pilotissa tehdään yhteistyötä Helsingin kaupungin kanssa, joka tarjoaa koirien merkkaamille henkilöille testausmahdollisuuden.

Pilotti järjestetään Siltasairaalan työmaalla Helsingin Meilahdessa, jossa työskentelee parhaillaan noin 400 henkilöä. Siltasairaalan työmaalla, kuten muillakin SRV:n työmailla, on voimassa maskipakko. Työmaalla on tähän mennessä testattu yhteensä noin 200 kasvomaskia. Koronakoiratestausta tehdään nyt ensimmäistä kertaa työmaaolosuhteissa, ja pilotin tarkoituksena on löytää luotettava ja toimiva toimintatapa näihin olosuhteisiin.

”Koronakoirapilotti on osa SRV:n ennaltaehkäisevien koronatoimenpiteiden kehitystyötä, jossa aktiivisesti etsimme uusia keinoja koronapandemiaa vastaan. Pilotti on otettu vastaan työmaalla todella hyvin, ja koiratestaus on herättänyt suurta mielenkiintoa. On hienoa, jos pystyisimme koirien avulla tunnistamaan oireettomia tartuntoja ja ennaltaehkäisemään tartunnan leviämistä”, kertoo SRV:n turvallisuuspäälllikkö Aleksi Auer.

”Tämä pilotti tuottaa meille erittäin arvokasta tietoa konseptin toimivuudesta rakennustyömaalla. Olemme oppineet paljon, ja koiratkin ovat viihtyneet mainiosti. Tavoitteemme on lanseerata koronakoirapalvelu kansainvälisesti tämän vuoden aikana ja käynnistää myös muut palvelukokonaisuudet koronan testaamisen lisäksi”, toteaa Polarscentin perustajaosakas Olli Mustonen.

Lisätietoa: https://www.polarscent.com/

Lue lisää koronakoirien vierailusta työmaalla:

https://www.srv.fi/stories/koronakoirat-saapuivat-siltasairaalan-tyomaalle/

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.