Onnettomuustutkintakeskus on saanut valmiiksi Jyväskylässä 10.7.2020 tapahtuneen senioritalon palon tutkinnan. Palosta aiheutuneet aineelliset vahingot olivat mittavat, ja paljon ihmisiä joutui muuttamaan kodistaan pitkäkestoisten korjausten ajaksi. Vaikka palo oli suuri ja siitä aiheutuneet vahingot mittavat, se levisi vain yhteen asuntoon sisään ja sinnekin varsin myöhään.

Onnettomuustutkintakeskus julkaisi aiheesta välitiedotteen 8.10.2020, jossa avattiin palon syttymistä ja kerrottiin, että kerrostalokokonaisuuden palo-osastoinneissa ja palokatkoissa oli puutteita.

Palon leviämisen mahdollistaneet ongelmalliset rakenteet olivat muodostuneet suunnitelmissa, rakentamisen hallinnassa, valvonnassa ja viranomaisviestinnässä olleiden puutteiden seurauksena.

Palon laaja leviäminen liittyi pääosin julkisivurakenteisiin. Niitä ei ollut suunniteltu kokonaisuutena ja myös toteutus jäi useiden aliurakoitsijoiden tehtäväksi. Rakennustyön aikana ei tunnistettu piiloon jääviä vaarallisia onteloita eikä palo-osastoinnin ja palokatkojen puutteita. Suunnittelutyössä sekä suurten työmaiden tarkastusmenettelyissä ja tarkastusasiakirjoissa on tässä parantamisen varaa, toteaa Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja, professori Veli-Pekka Nurmi.

Pelastustoimi aloitti ensi töikseen asukkaiden evakuoinnin, mikä vei resursseja tiedustelulta, varmistamiselta ja sammuttamiselta. Aluksi kyseessä oli yhden kerrostalo-osan kattopalo, joka ei olisi edellyttänyt viisi kerrosta alempana olleen palvelukodin välitöntä ulos evakuointia. Evakuointi toteutettiin sellaiseen suuntaan, jossa katolta putoavat kekäleet aiheuttivat vaaraa ja palovammoja neljälle evakuoidulle.

Noin tunnin kuluttua palon syttymisestä palo levisi viereisten matalampien kattojen rakenteisiin. ”Pelastuslaitos ei heti huomannut palon leviämistä. Leviäminen tuli pelastustoiminnan johtajan tietoon palon kehityttyä matalampien kattojen onteloissa yli puoli tuntia. Silloin pelastuslaitos oli ollut paikalla 1,5 tuntia ja ensimmäinen kattopalo alkoi olla hallinnassa. Voidaan sanoa, että palon leviäminen yllätti pelastustoimen”, kertoo tutkinnanjohtaja Kai Valonen.

Seurauksena oli kaksi samanaikaista kattopaloa. Toisen pelastuslaitos antoi palaa vapaasti loppuun ja keskitti sammutusresurssit matalimpaan kattoon. Pelastuslaitos sai estettyä palon leviämisen seuraavaan kerrostalo-osaan.

Onnettomuustutkintakeskus antaa tutkinnan seurauksena kolme suositusta, jotka liittyvät työmaan tarkastusmenettelyihin ja tarkastusasiakirjaan, rakennusvalvonnan ja pelastusviranomaisen käytäntöihin suurissa rakennushankkeissa sekä pelastuslaitosten johtamisen ja suunnittelun periaatteisiin. Lisäksi Onnettomuustutkintakeskus toistaa yhden jo annetun suosituksen, joka liittyy evakuoinnin käytännön ohjeistuksen laatimiseen.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.