Kuva: Outi Neuvonen

Syyskapinan kymmenennen päivän teema on eksistentiaalinen riski, keikahduspisteet ja riskien hallinta. Päivä alkoi Valtioneuvoston linnalla, missä ministerit olivat koolla EU-ministerivaliokunnan kokouksessa ja Presidentin esittelyssä. Elokapina halusi tavata ministereitä, erityisesti Annika Saarikkoa, joka on puhunut ilmastohätätilanjulistusta vastaan. Saarikon johtama keskusta on myös ainoa puolue, josta kukaan ei ole vastannut Elokapinan keskustelukutsuihin.

Istuimme Valtioneuvoston linnan portailla jättäen osan ovista vapaiksi ja kulkuväylän ovelle auki, jotta ministeri Saarikko voisi halutessaan kohdata elokapinalliset. Osa kapinallisista oli lukittautunut oviin ja toisiinsa. Valtioneuvoston linnan takana muutama kapinallinen liimautui ikkunoihin ja pari kapinallista kiipesi Ritarikadun ajoväylälle pystytettyyn kolmijalkaan. Valitut epätoivoiset mielenosoituskeinot kuvastavat mielenosoittajien äärimmäistä hätää ilmastotoimissa viivyttelyn vuoksi.

Pelaamme yhteiskuntina uhkapeliä käsittämättömillä riskeillä. Ihmiskunta on jo nykyisillä päästöillä aktivoinut yhdeksän viidestätoista tunnetusta ilmastojärjestelmän keikahduspisteestä, ja tämä itsessään voi jo johtaa hallitsemattoman kuumenemiskierteen laukeamiseen. Elokapinalliset osoittavat mieltään väkivallattomasti, rakkaudesta nykyisiä ja tulevia sukupolvia sekä koko elonkehää kohtaan.

Helsingin poliisi kertoo Twitterissä, ettei hyväksy valtionjohtoon vaikuttamista. Kansalaisvaikuttaminen on kuitenkin keskeinen demokratian työkalu, jonka kokoontumislaki (jonka perusteluissa mainitaan julkisten rakennusten portaat nimenomaisesti soveliaana mielenosoituspaikkana) turvaa.

Syyskapinan viimeisen päivän ohjelmassa Pikkuparlamentin puistossa oli puheita, musiikkia ja runonlausuntaa. Teltat on nyt purettu, mutta kapina ja valtionjohtoon vaikutaminen jatkuu. Keskustelukutsu keskustalle ja Annika Saarikolle on voimassa.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.