VT4 Konginkankaan kohdalla on tapahtunut noin 12.40 aikaan liikenneonnettomuus, missä osallisina on ollut rekka ja kolme henkilöautoa. Onnettomuudessa on menehtynyt kaksi etelä-Suomesta kotoisin olevaa mieshenkilöä. Neljä muuta henkilöä on toimitettu Jyväskylän keskussairaalaan.

Onnettomuustilanne on alkanut pohjoiseen matkalla olleen ajoneuvon siirryttyä ohituskaistalle, jonka seurauksena ajoneuvo on ajautunut vastaantulevien kaistalle. Onnettomuudessa on vaurioitunut myös ohitettava rekka ja ohittaneen perässä ajanut henkilöauto.

Sisä-Suomen poliisilaitos, Äänekosken poliisiasema suorittaa asiassa esitutkinnan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta. Lisäksi asiassa suoritetaan kuolemansyyn selvittäminen.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.