Esitutkintaa äärioikeistoon linkittyvään rikoskokonaisuuteen liittyen on jatkettu Keskusrikospoliisissa ja Syyttäjälaitoksessa. KRP:n tutkimassa kokonaisuudessa on ollut epäiltyinä siviilihenkilöitä ja syyttäjän tutkinnanjohdossa olevassa kokonaisuudessa poliisimiehiä.

Asian selvittäminen alkoi kesällä 2020, kun Keskusrikospoliisissa käynnissä olleen toisen rikostutkinnan yhteydessä tuli ilmi ryhmä, jota oli syytä epäillä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Osaa epäillään myös muista rikoksista, joiden esitutkinta on vielä kesken.

Ryhmän, joiden jäseniä yhdisti myötämielinen suhtautuminen äärioikeistolaiseen ideologiaan, epäiltiin varustautuvan, harjoittelevan ja rekrytoivan henkilöitä toimintaansa. Heidän epäiltiin myös suunnittelevan ryhmän sisällä tekoja, jotka ovat toisen henkilön henkeen tai terveyteen kohdistuvia.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että ryhmässä noudatetaan määrättyjä toimintaperiaatteita ja hierarkiaa. Ryhmässä on keskusteltu erityisesti ulkomaalaistaustaisista henkilöistä, jotka jäsenet ovat kokeneet uhaksi itsenäiselle Suomelle. Ryhmän sisäinen viestintä on ollut rasistista sekä yhteiskuntarauhaa kyseenalaistavaa, jopa sisällissotaan tai vallankumoukseen kiihottavaa. Ketään yksittäisiä henkilöitä mahdollisen rikoksen kohteeksi ei kuitenkaan ryhmässä nimetty.

Ryhmän jäseniä yhdistää turvallisuusala. Kokonaisuudessa on tutkittu myös muutaman poliisimiehen ja poliisissa työskentelevän henkilön epäiltyä kytkeytymistä asiaan.

Asiassa on tutkittu päärikoksena epäiltyä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua. Kokonaisuuteen liittyy myös muita rikosepäilyjä, muun muassa ampuma-aserikoksia ja virkarikoksia. Näiden osalta esitutkinta on vielä kesken, eikä kaikkia henkilöitä ole kuultu.

Päärikoksen osalta esitutkinnassa ei muodostunut sellaista näyttöä, jonka perusteella epäiltyjä, kaikkiaan yhdeksää henkilöä, olisi syytä epäillä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Tämän nimikkeen osalta tutkinnanjohtajat ovat joko tehneet esitutkinnan päättämisen tai esittäneet syyttäjälle esitutkinnan rajoittamista. Esitutkinnan rajoitus on tehty esitutkintalain 3 luvun 10 §:n 2 momentin ja oikeudenkäynnistä annetun lain 1 luvun 6 §:n mukaisesti ei näyttöä -perusteella.

– Riittävää näyttöä siitä, että ryhmän jäsenet olisivat tosiasiassa valmistelleet henkirikosta tai törkeää pahoinpitelyä, ei saatu. Rikoksen tunnusmerkistö vaatii yksilöidyn ja konkreettisen suunnitelman rikoksen tekemiseksi, ja sen pitää olla sidottu ainakin johonkin aikaan ja paikkaan, sanoo tutkinnanjohtaja.

– Pelkät pahat ajatukset, kuten rikoksen tekemisestä keskusteleminen, eivät ole rangaistavia. Pelkästään yleinen valmius tehdä henkirikos tai toteuttaa törkeä pahoinpitely ei ole rangaistava teko. Ryhmän välinen viestintä on ollut keskinäistä, eikä sitä ole levitetty suuren yleisön tietoon, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Keskusrikospoliisista.

Rikoksesta epäillyt ovat esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluun. Epäiltyjen mukaan kyse oli epäasiallisesta keskustelusta.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi