Kansainvälisen avaruusviikon viikonloppuna 6.-7.10. tiedekeskus Heurekassa on tarjolla runsaasti tähtitiedetapahtumia. Ainutlaatuinen, rekkaan rakennettu avaruusnäyttely lähtee matkaan ympäri Suomen ja käy kahden viikon aikana seitsemällä paikkakunnalla aina Lappia myöten. Rekka esittelee avaruuslentoja sekä avaruustekniikan huimia ja yllättävän arkisiakin sovelluksia.

Avaruusviikonlopun kunniavieras on Euroopan avaruusjärjestön astronautti Paolo Nespoli. Hän lensi ensimmäistä kertaa avaruuteen vuonna 2007, ja vietti viimeksi vuonna 2011 yli viisi kuukautta kansainvälisellä avaruusasemalla. Hän on tullut tunnetuksi maailmanlaajuisesti myös avaruudesta ottamistaan valokuvista ja maailman suosituimpana astronauttina Twitterissä. Paolo Nespolin voi tavata Heurekassa 7.10. kello 14:n jälkeen. Hän kertoo kuvin ja videoin avaruuslennoistaan klo 15 auditoriossa.

Tapahtuman muita huippuesiintyjiä ovat professorit Esko Valtaoja ja Karri Muinonen, kosmologiSyksy Räsänen sekä mies kotimaisen avaruusalan vientituotteen, Iron Sky -elokuvan, takaa: Jarmo Puskala.

He kertovat meille, millaisia mustat aukot ovat, miten planeettojen vaeltelu muokkasi aurinkokunnasta juuri tällaisen, mitä mahtuu maailmankaikkeuden historiaan ja miten avaruus saatiin teknisesti toteutettua Iron Sky -elokuvassa. Lauantai-iltana 260 ensimmäistä voivat lisäksi katsoa elokuvan Heurekan auditoriossa.

Jos haluat lähettää oman avaruusluotaimesi kaukaisia planeettoja tutkimaan, niin tiedetoimittajat Jari Mäkinen ja Markus Hotakainen selittävät lauantaina klo 13, miten se onnistuu ja mitä kaikkea luotaimella kannattaisi tehdä.

Esillä on myös maailmanluokan tähtivalokuvaajan, oululaisen J-P Metsävainion huikea näyttely yötaivaan jalokivistä. Hän kertoo, miten uutta teknologiaa hyödynnetään tähtivalokuvauksessa.

Heurekan planetaariossa selviää sekä lauantaina että sunnuntaina pidettävillä luennoilla, miksi maailmanlopun on kuviteltu tulevan kohtalokkaana vuonna 2012. Matkassa mukana on Ursan pieni planetaario.

Avaruusrekka seisoo laukaisujalustallaan Heurekan pääovien vieressä ja ovi rekan sisuksiin on avoinna koko tapahtuman ajan. Kotimaista ja eurooppalaista avaruustekniikkaa esittelevässä näyttelyssä pääsee mm. osallistumaan Aalto-1:n, ensimmäisen suomalaisen satelliitin rakentamiseen. Avaruusrekan taustavoimina toimivat Euroopan avaruusjärjestö ESA, Tekes, Ilmatieteen laitos, Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, tiedekeskus Heureka sekä Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry.

Kaikkiin avaruusviikonlopun tapahtumiin on vapaa pääsy. Heurekan näyttelyihin on normaalit pääsylippuhinnat. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä tiedekeskus Heureka, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa sekä  Avaruusrekan järjestäjät.

Avaruusviikonlopun koko ohjelmaan voi tutustua osoitteessahttp://www.heureka.fi/portal/suomi/tapahtumat_ja_palvelut/

Lähes kahden viikon kiertue:
3.10. Otaniemi (kampusvierailu)
4.10. Kumpula (kampusvierailu)
5.10. Helsinki, Narinkkatori
6.-7.10. Vantaa, Tiedekeskus Heureka (avajaistapahtuma)
8.10. Turku, Kauppatori
9.–10.10. Tampere, Keskustori
11.10. Jyväskylä, Asema-aukio
12.–14.10. Oulu, Tiedekeskus Tietomaa
15.10. Rovaniemi, Arctikum ja Tiedekeskus Pilke
16.10. Kuopio, Kauppatori

Tiedekeskus Heureka on elävä näyttelykeskus kaikenikäisille. Heurekassa tutustutaan tieteeseen ja teknologiaan hauskalla tavalla itse tehden ja kokeillen. Päänäyttelyn lisäksi esillä on aina myös vaihtuvia näyttelyitä eri aiheista. Kesäisin on avoinna ulkonäyttelyalue Tiedepuisto Galilei. Vuorovaikutteisten näyttelyiden ohella kävijät voivat kokea huikeita elämyksiä Heurekan planetaariossa, jossa esitetään pääasiassa tähtitiedeaiheisia planetaarioelokuvia. Kaikki Heurekassa toimii suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä osin myös venäjäksi ja viroksi. Vantaan Tikkurilassa sijaitseva Heureka avasi ovet yleisölle jo vuonna 1989, ja on nykyään avoinna ympäri vuoden. Kävijöitä on vuosittain keskimäärin lähes 300 000. Heureka on yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajan keskuksista. Lisätietoja: www.heureka.fi

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi