Päätöksen mukaan kyseisen ruokalähetin työskentelyssä täyttyvät työsuhteen tunnusmerkit, minkä vuoksi työnantajan tulee järjestää ruokalähetille työntekijän eläkelain mukainen työeläketurva.

Eläketurvakeskuksen (ETK) 17.6.2021 antaman työeläkelakien soveltamispäätöksen mukaan henkilö A on vuonna 2020 tehnyt polkupyöräruokalähetin työtä alustayritykselle (Yhtiö) työsuhteessa. Hänen työskentelyynsä sovelletaan työntekijän eläkelakia, joten Yhtiön tulee työnantajana järjestää A:lle työntekijän eläkelain mukainen työeläketurva.

Kyse on Yhtiön teettämästä ruokalähettityöstä ja alustavälitteisestä ruoankuljetuksesta. ETK:n mukaan A:n työskentelyssä Yhtiölle täyttyivät työsuhteen lakisääteiset tunnusmerkit. A:n ei osoitettu työskennelleen Yhtiölle yrittäjän eläkelaissa tarkoitettuna yrittäjänä.

ETK:n päätös koskee päätöksessä mainittuja asianosaisia. Asianosaisilla on mahdollisuus hakea päätökseen muutosta Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalta.

ETK ratkaisi pyynnöstä, mitä työeläkelakia sovelletaan

ETK teki asiassa ratkaisun, kun henkilö A pyysi ETK:lta päätöstä siitä, mitä työeläkelakia on sovellettava hänen tekemäänsä polkupyöräruokalähetin työhön.

Kyse oli siitä, onko A toiminut yrittäjänä, jolloin hän vastaa itse yrittäjän eläkelain mukaisesta työeläketurvastaan vai onko A työskennellyt työsuhteessa Yhtiöön, jolloin Yhtiön tulee järjestää A:lle työntekijän eläkelain mukainen työeläketurva.

A katsoi olleensa työsuhteessa Yhtiöön. Yhtiö puolestaan katsoi, että A oli toiminut itsenäisenä ammatinharjoittajana, yrittäjänä. Osapuolten antamat tiedot työskentelyn ehdoista ja olosuhteista olivat osin ristiriitaiset.

Kyseessä ensimmäinen ruokalähetin työeläkevakuuttamista koskeva päätös

– Päätös on sikäli merkityksellinen, että kyseessä on ensimmäinen ETK:n antama ruokalähetin työeläkevakuuttamista koskeva päätös. Päätös on tehty kyseisessä tapauksessa käytettävissä olevien tietojen perusteella ja koskee kyseisiä asianosaisia, ETK:n lakilinjan johtaja Karoliina Kiuru sanoo.

ETK:n tuore päätös ei merkitse, että alustavälitteistä ruoankuljetustyötä tekeviä ruokalähettejä pidettäisiin työeläkelakeja sovellettaessa kaikissa tilanteissa työsuhteessa olevina työntekijöinä.

Työeläkevakuuttamisratkaisu perustuu työeläkelainsäädäntöön. ETK:n lakisääteisiin tehtäviin kuuluu hakemuksesta ratkaista, sovelletaanko työnsuorittajan työskentelyyn työntekijän vai yrittäjän eläkelakia ja antaa sovellettavasta työeläkelaista asianosaisille valituskelpoinen päätös.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi