Elintarvikevalvontatulokset eli Oiva-raportit julkaistaan vuoden 2014 alusta lähtien vähittäiskauppojen ja ravintoloiden sisäänkäyntien yhteydessä.

Kuluttajat voivat tarkistaa Oiva-raportista kaupan tai ravintolan elintarvikevalvontatulokset ja tehdä ostopäätöksensä sen mukaan. Ovenpieleen laitetaan koko Oiva-raportti, jossa yrityksen saamat tulokset esitetään hymiöarvosanoilla. Erillistä tarkastuksen tuloksesta kertovaa hymynaamatarraa ei oviin ole tulossa.

Oiva-raportissa tulos määräytyy huonoimman arvosanan mukaan.

asteikko_rgb

“Yksi huono hymynaamasymboli ei välttämättä tarkoita, että elintarviketurvallisuus olisi huonolla tasolla yrityksessä. Raportista kannattaakin tarkastella kaikkia yrityksen saamia hymiöitä ja kirjallista palautetta”, painottaa Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ylitarkastaja Marina Häggman.

Kuntien elintarvikevalvojat tekevät Oivan mukaisia tarkastuksia suunnitelmiensa mukaan. Oiva-raportteja on julkaistu 1.5.2013 jälkeen yhteensä 12 500 kappaletta. Tällä hetkellä kolmannes kohteista on tarkastettu, minkä vuoksi raportteja ei näy vielä kaikkien kohteiden sisäänkäynneillä vuoden alussa.

Ne yritykset, joihin ei vielä ole tehty Oivan mukaista tarkastusta, voivat halutessaan laittaa sisäänkäynnin yhteyteen tiedon siitä, että kuuluvat elintarvikevalvonnan piiriin. Tämä ilmoitus korvataan Oiva-raportilla, joka saadaan, kun ensimmäinen Oivan mukainen tarkastus on tehty.

Oiva-raportti on julkistettava sisäänkäynnin yhteydessä, sen välittömässä läheisyydessä tai muussa kuluttajan kannalta sopivassa paikassa. Raportti sijoitetaan niin, että se on helposti kuluttajien luettavissa ja sopivalla korkeudella. Tarkoitus on, että kuluttaja voi tutustua raporttiin ennen asiointipäätöstään.

Kuntien elintarvikevalvojat tekevät Oiva-järjestelmän mukaisia tarkastuksia elintarvikemyymälöihin, ravintoloihin ja suurkeittiöihin koko Suomessa. Valvontatietojen julkistamisella pyritään lisäämään valvonnan läpinäkyvyyttä ja antamaan kuluttajille tietoa valintojensa tueksi. Tavoitteena on myös yhdenmukaistaa tarkastuksia ja lisätä niiden vaikuttavuutta.

Lisää tietoa elintarvikevalvontatuloksista Oivan internetsivuilla:

http://www.oivahymy.fi/portal/fi/

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi