Hämeen poliisin yö oli tehtävämääriltään normaali talvinen perjantaiyö. Talvinen sää aiheutti jonkin verran ulosajoja. Osassa syynä oli myös päihtymys.

Lahti

12-tiellä Villähteen kohdalla tapahtui auton ulosajo iltapäivällä kolmen aikaan. Auto oli ajanut Kouvolan suuntaan ja oli lähtenyt ohittamaan autojonoa. Ohituksen jälkeen kuljettaja oli menettänyt autonsa hallinnan liukkaalla tiellä. Auto oli pyörinyt katon kautta ympäri ja päätynyt tien oikealle puolelle lumipenkkaan. Autoa kuljettanut parikymppinen mies loukkaantui onnettomuudessa ja hänet vietiin sairaalaan. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kolmen aikaan iltapäivällä tapahtui kahden auton peräänajokolari Petsamonkadulla. Osallisten kertoman mukaan molemmat autot olivat olleet liikkeessä törmäyksen sattuessa. Perään ajanut kolmekymppinen mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,79mg/l. Myös huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miehen hallusta löytyi huumausaineiksi epäiltyjä aineita. Mies otettiin kiinni epäiltynä huumausainerikoksesta, törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisipartio pysäytti parikymppisen miehen kuljettaman auton Mariankadulla yhden aikaan yöllä. Mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti näytti positiivista. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Hämeenlinna

Poliisipartio pysäytti auton Harvialantiellä yhdeksän jälkeen illalla. Autosta leijaili kannabiksen haju konstaapelin nenään kun kuljettaja avasi auton ikkunan. Autoa kuljettaneelle miehelle tehtiin huumepikatesti, joka käytti positiivista. Miehen kuljettamaan autoon tehtiin paikanetsintä ja miehen kotiin tehtiin kotietsintä. Molemmista löytyi huumausaineiksi epäiltyjä aineita. Miestä epäillään huumausainerikoksesta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Jokioinen

Päihtynyt kolmekymppinen mieskuljettaja oli ajanut ojaan Forssantiellä puolen yön aikaan. Mies oli ajanut Jokioisten suunnasta Forssan suuntaan kun auto oli ajautunut ensin vastaantulevien kaistan yli ja siitä matka oli jatkunut tien oikealle puolelle ojaan. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,67promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi