Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESYn vajaa vuosi sitten käynnistämä Katkaistaan kissojen kurjuuden kierre (4K) -kampanja muistuttaa ihmisiä vastuullisesta kissanpidosta, jonka kulmakivenä on leikkautus. Kampanjan avulla on leikattu jo 609 populaatiokissaa eli keskimäärin kaksi kissaa jokaisena arkipäivänä kuluneen kampanjavuoden aikana.

Kissojen heitteillejättö on Suomen suurin lemmikkieläimiä koskeva eläinsuojeluongelma. Yksistään löytöeläinten talteenottopaikkoihin päätyy vuosittain noin 10 000 kissaa, joista vain pieni osa haetaan alkuperäisiin koteihinsa. Tämän päälle tulevat ulkona oman onnensa nojassa elävät, siellä lisääntyvät ja sinne kuolevat kissat, jotka nostavat hylättyjen kissojen vuotuisen määrän noin 20 000:een.

HESYn 4K-kampanja on kohdennettu populaatiokissoihin, ja sen tavoitteena on kastroida, steriloida ja sijoittaa uuteen kotiin mahdollisimman monta hylättyä kissaa toukokuun 2021 loppuun mennessä.

– Heitteillä olevien kissojen määrää voidaan vähentää tehokkaimmin leikkauttamalla kissat. Kissat lisääntyvät nopeasti. Sukukypsyyden ne saavuttavat yleensä jo 6–12 kuukauden ikäisinä, ja naaraskissa voi saada uuden pentueen jopa kolmen kuukauden välein. Leikkautuskampanjallamme kykenemme estämään lukuisten ei-toivottujen kissanpentujen syntymisen ja kissalaumojen muodostumisen, sanoo 4K-kampanjaidean äiti, HESYn ex-puheenjohtaja Hannele Luukkainen.

4K-kampanja on valtakunnallinen, ja siinä on mukana 12 eri puolilla Suomea toimivaa eläinsuojeluyhdistystä. HESY kerää järjestöille varoja kissojen leikkauttamiseksi. Apua ja valistusta kaivataan kipeimmin juuri maaseudulla.

– Tavoitteemme on edistää vastuullista kissanpitoa. Kissapopulaatioita syntyy useimmiten toiminnassa oleville tai toimintansa lopettaneille maatiloille, mutta myös ihmisten pihoille ja asuntoihin – jopa kerrostalohuoneistoihin. Tyypillistä on, että ihminen ruokkii ja ylläpitää populaatioita, mutta kissat jäävät muutoin suurelta osin leikkaamatta ja hoitamatta. Kehotammekin kaikkia suomalaisia olemaan valppaina ja ilmoittamaan kissapopulaatioepäilyistä paikkakunnan valvontaeläinlääkärille. Yksittäisistä heitteille jätetyistä kissoista tulee ilmoittaa paikallisille eläinsuojeluyhdistyksille, sillä populaatio saa aina alkunsa yhdestä kissasta. Näin luonnon armoilla elävät leikkaamattomat kissat saadaan korjattua turvaan ja sijoitettua uusiin koteihin, Luukkainen lisää.

Kissojen heitteillejättö on Suomessa niin vakava ja suuren mittaluokan eläinsuojelullinen ongelma, että sitä voidaan ratkoa pysyvästi vain lainsäädännöllisin muutoksin.

– Kissoille on määrättävä tunnistusmerkintä- ja rekisteröintipakko. Myös löytöeläintalot tulee velvoittaa leikkaamaan kaikki kissat ennen niiden sijoittamista uusiin koteihin. Ennen kuin lakimuutoksia saadaan aikaan, meidän on sinnikkäästi jatkettava kampanjointia ja konkreettisia tekoja kissojen paremman tulevaisuuden puolesta. Mitä enemmän kampanjaamme kertyy lahjoituksia, sitä enemmän kissoja pystytään leikkauttamaan ja sitä vähemmän kissanpentuja syntyy ulos kärsimään, HESYn nykyinen puheenjohtaja Nina Immonen summaa.
­
4K-kampanja

HESYn Katkaistaan kissojen kurjuuden kierre eli 4K-kampanja käynnistyi 26.3.2020 ja jatkuu toukokuun 2021 loppuun asti. Kampanjan tarkoituksena on leikkauttaa mahdollisimman monta hylättyä kissaa ja muistuttaa ihmisiä kissojen leikkaamisen tärkeydestä. HESY kerää kampanjan aikana varoja tukeakseen populaatiokissaongelmien kanssa kamppailevia eläinsuojeluyhdistyksiä ympäri Suomen. Tähän mennessä kampanjan avulla on leikattu jo 609 kissaa. Näistä sterilisaatioita on 310 ja kastraatioita 299. Kampanjan aikana on kerätty runsaat 20 790 euroa. Yhdistys esittää avokätisille lahjoittajille ison kiitoksen kissojen muistamisesta!

HESY on itse rahoittanut hoiviinsa tulleiden kissojen leikkausten lisäksi 145 kampanjan nimissä tehtyä sterilointia maakunnissa. Nämä ovat maksaneet 16 901 euroa. Lisäksi yhdistys on kustantanut maakunnissa ison määrän sellaisiakin leikkauksia, joihin 4K-kampanjan lahjoitusvarat eivät ole riittäneet.

Tule mukaan ja lahjoita roponen kissojen kirkkaammalle tulevaisuudelle! #4K
Kampanjan verkkosivu: hesy.fi/4K

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi