Helsingin poliisi tiedotti tiistaina kolmipäiväisestä valvontatapahtuma, jonka teemana on ulkomaalaislain noudattaminen eri alojen yrityksissä. Tarkastukset aloitettiin tiistaina ja päätettiin torstaina. Niitä tehtiin muun muassa autopesulaan, autokorjaamoon, rakennustyömaalle, ravintolaan, kahvilaan, parturi-kampaamoon, kauneussalonkiin sekä konsultointi- ja henkilöstövuokrausyrityksiin.
Kohdevalinta tehtiin syyskuun aikana. Poliisi selvitti yhteensä 160 yrityksen osalta, oliko niiden toiminnassa epäkohtia. Epäkohtia havaittiin noin sadan yrityksen toiminnassa. Ennen varsinaista valvontatapahtumaa ja sen aikana määrättiin yhteensä 70 sakkorangaistusta. Lisäksi poliisi antoi useita huomautuksia ja neuvoi, miten ulkomaalaisten työskentelyyn liittyviä asioita pitäisi selkiyttää ja parantaa.
Aluehallintovirasto oli mukana useilla tarkastuksilla tekemässä omia havaintojaan. Lisäksi poliisi toimitti AVI:lle havaintoja kymmenestä kohteesta. Huomiot koskivat muun muassa puutteita työvuorosuunnittelussa ja työvuorolistoissa.
Poliisi kirjasi tarkastusten yhteydessä rikosilmoituksen yhdestä terveysrikoksesta ja kahdesta työnantajan ulkomaalaisrikkomuksesta.
– Terveysrikosta epäillään, koska erään ravintolan tiloissa oli valmistettu ja myyty luvatta ruokaa muihin pääkaupunkiseudun ravintoloihin. Lisäksi ravintolan tiloja oli käytetty asumistarkoitukseen. Elintarvikkeet hävitettiin ja ravintola asetettiin elintarviketoiminnan kieltoon, kertoo rikoskomisario Kalle da Silva Gonçalves Helsingin poliisilaitokselta.
Lisäksi poliisi aloitti kolme esitutkintaa ihmiskaupasta. Ihmiskaupparikoksiin liittyen otettiin yksi henkilö kiinni, ja yksi rikoksen uhri ohjattiin Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän piiriin.
– Ihmiskaupparikosepäilyistä kaksi paljastui kohteista, joista oli olemassa ihmiskauppaan viittaavaa viranomaistietoa. Tarkastukset suoritettiin ihmiskauppaan erikoistuneiden rikostutkijoiden johdolla. Kolmas rikosepäily paljastui ilman nimenomaista ennakkotietoa, mutta kohteeseen tarkastusta tehneet poliisit tunnistivat merkkejä vakavasta työvoiman hyväksikäytöstä ja toimivat sen mukaisesti. Näiden kolmen epäillyn rikoksen osalta suoritetaan nyt sekä aktiivista esitutkintaa että uhrien suojeluun liittyviä toimia, sanoo työperäisen ihmiskaupan tutkintaryhmän tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Hätönen Helsingin poliisilaitokselta.
Työ jatkuu arjessa
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Helsingin poliisi hyödynsi valvontatapahtumassa uutta menetelmää, jota kutsutaan viranomaistietoon perustuvaksi kohdevalinnaksi.
– Panostimme konkreettiseen etukäteisanalyysiin. Kohteiden valinnassa ei ole käytetty tietoja tai oletuksia henkilöiden etnisyydestä. Näin varmistuttiin, ettei kukaan joudu tarpeettomasti poliisitoimen, tässä tapauksessa ulkomaalaisvalvonnan, kohteeksi. Samalla poliisin toimintaa ohjattiin siten, että se on mahdollisimman tehokasta, da Silva Gonçalves toteaa.
– Toimintamalli on nyt koeponnistettu ja hyväksi havaittu. Seuraavaksi jalkautamme menetelmän osaksi päivittäistä työtämme. Kun poliisin tietoon tulee uusi tarkastusta vaativa kohde, teemme yhteistyötä niin poliisin sisällä kuin muiden viranomaisten kanssa. Näin pystytään reagoimaan ilmi tuleviin epäkohtiin mahdollisimman nopeasti, da Silva Gonçalves jatkaa.