Helsingin poliisi pyytää yleisöltä havaintoja miehestä, jonka epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn Helsingin päärautatieasemalla sunnuntaina 12. syyskuuta 2021.

Pahoinpitely tapahtui kello 13.40. Poliisi epäilee, että tuntematon mies löi laiturilla numero 3 kävellyttä naista nyrkillä. Nainen kaatui ratakiskoille lyönnin seurauksena. Hän sai tilanteessa vakavia vammoja.

Tapauksella oli useita silminnäkijöitä, ja sivulliset yrittivät pidellä epäiltyä paikoillaan teon jälkeen. Mies pääsi kuitenkin poistumaan paikalta, eikä häntä ole tavoitettu.

Poliisi epäilee teosta oheisissa kuvissa näkyvää miestä. Hän saapui tapahtumapaikalle Helsingin päärautatieasemalle hieman ennen tapahtuma-aikaa P-junalla Vantaalta. Mies oli noussut junaan Kivistön asemalta. Hän liikkui pienikokoisella, tummalla maastopyörällä.

Epäilty oli pukeutunut todennäköisesti Canada Goose -merkkiseen tummanharmaaseen takkiin ja mustiin housuihin, joissa oli takapuolella valkeita, luurankomaisia kuvioita. Kaulassa hänellä oli vaaleat kuulokkeet ja sininen kasvomaski.

Rikoksesta epäillyn henkilöllisyyttä ei ole kyetty selvittämään. Helsingin poliisi kaipaa yleisön havaintoja rikoksesta epäillyn tavoittamiseksi. Havainnot pyydetään ilmoittamaan ensisijaisesti soittamalla tai Whatsapp-viestillä numeroon 046 922 4651. Havaintoja voi ilmoittaa myös sähköpostitse osoitteeseen vakivaltavihjeet.helsinki@poliisi.fi

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi