Kaisaniemessä lauantaina 3.10.2020 tapahtuneen mielenosoituksen yhteydessä ajoradan valtasi useiden kymmenien mielenosoittajien joukko. Noin 150 henkilön mielenosoituksesta oli tehty ilmoitus poliisille, jossa kerrottiin mielenosoituksen kulkevan Rautatieasemalta Kaisaniemen kautta Hakaniemeen.

Mielenosoittajat jäivät kuitenkin ilmoituksesta poiketen Kaisaniemeen Unioninkadulle tehden tiesulun noin kello 13. Osa heistä oli kytkettynä toisiinsa ketjuin ja lukoin ja muutama kiinnittyneenä jollaveneeseen. Poliisi neuvotteli mielenosoittajien kanssa siirtymisestä ja kehotti joukkoa hajaantumaan pois tieltä ja siirtymään, jolloin osa mielenosoittajista siirtyi Kaisaniemen puistoon ja jalkakäytävälle jatkamaan mielenosoitusta. Osa siirtyi Unioninkadulta vilkasliikenteiselle Kaisaniemenkadulle noin klo 16.15, missä joukko sulki ajoradan ja liikenne pysähtyi.

Liikenteen estämiseen liittyvä tehtävä kesti useamman tunnin ajan klo 13-17 välillä ja sitoi runsaasti poliisin resurssia kiireisenä lauantai-iltana. Samaan aikaan muualla kaupungissa oli useita hälytystehtäviä.

Poliisi otti tilanteessa kiinni 51 henkilöä, jotka kaikki päästettiin pois lauantai-illan aikana. Heidän toimintaansa on arvioitu niskoitteluna poliisia kohtaan. Varsinainen mielenosoitus jatkui kiinniottojen jälkeen Kaisaniemen puistossa ja läheisillä jalkakäytävillä ja päättyi lauantai-iltana noin klo 19.

Kyseessä on ollut poliisin johdettu kenttätilanne, jossa on tehty ratkaisu passiivisen vastarinnan murtamiseksi ja väkijoukon hajottamiseksi, ottaen huomioon merkittävän liikennehaitan ja poliisin kehotuksien ja käskyjen noudattamatta jättämisen sekä tilanteen keston lauantai-iltapäivällä ja alkuillasta.

Poliisille on tullut kyselyitä liittyen menettelytapaan passiivista vastarintaa kohdattaessa väkijoukon hajottamiseksi. “Helsingin poliisilaitoksella tullaan normaalin esimiesprosessin mukaisesti käymään läpi, mitä tarkalleen on tapahtunut, miten poliisi on toiminut tilanteessa sekä mikä vaikutus tällä on menettelytapoihin tulevaisuudessa”, kertoo rikosylitarkastaja Jonna Turunen.

Tällä hetkellä poliisilla ei ole asiasta edellä mainittua yhteenvetoa enempää kerrottavaa ja asia tarkastellaan Helsingin poliisilaitoksessa alkuviikosta. Tällöin myös voidaan vastata tarkempiin tiedusteluihin muun muassa kaasusumuttimen käyttöä koskien.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi