Hovioikeus on tänään antamallaan tuomiolla muuttanut Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden ratkaisua, jossa kahden vastaajan oli katsottu syyllistyneen 1.6.2007 tehtyihin kahteen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Käräjäoikeus oli tuominnut kummankin vastaajan 1 vuoden 8 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, joka oli käsittänyt toisen vastaajan osalta myös eräitä muita tekoja.

Vastaajat olivat valittaneet käräjäoikeuden tuomiosta. Toinen vastaajista oli vaatinut ensisijaisesti syytteiden ja vahingonkorvausvaatimusten hylkäämistä ja toissijaisesti syyksilukemisten muuttamista törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä lapsen seksuaalisiksi hyväksikäytöiksi sekä korvausvelvollisuuden alentamista. Myös toinen vastaajista oli vaatinut syyksilukemisen muuttamista lapsen seksuaalisiksi hyväksikäytöiksi. Molemmat vastaajat olivat myös vaatineet rangaistuksen lieventämistä.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että vastaajat olivat saaneet tekoaikana kaksi 6-vuotiasta lasta katselemaan ja koskettamaan heidän sukuelimiään, mistä vastaajat olivat myös ottaneet valokuvia. Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus kuitenkin katsoi, etteivät teot olleet laissa tarkoitetulla tavalla kokonaisuutena arvostellen törkeitä. Tekojen katsomista törkeiksi puolsivat sinällään etenkin asianomistajien ikä, teon kuvaaminen ja toisen vastaajan osalta asianomistajien luottamuksellinen ja riippuvainen suhde häneen. Toisaalta tapahtuma oli ollut kertaluonteinen ja tilanteen laukaisema, ja vastaajat olivat oma-aloitteisesti lopettaneet sen. Hovioikeus katsoi molempien vastaajien syyllistyneen kahteen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Asiassa sovellettiin tekohetkellä voimassa ollutta nykyistä lievempää lakia. Hovioikeus tuomitsi toisen vastaajan 1 vuoden 4 kuukauden ja toisen 1 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen. Tekoaikana vastaajia ei ollut rikoksista rekisteröity. Tämä ja teosta kulunut aika huomioon ottaen vankeusrangaistukset määrättiin ehdollisiksi. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota vahingonkorvausten osalta.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi