Kuurojen Liittoon on kevään ja kesän aikana tullut taas paljon yhteydenottoja kaduilla ja muilla julkisilla paikoilla, kuten kauppakeskuksissa ja niiden parkkipaikoilla, tapahtuvasta rahankeräyksestä. Tapauksia on kaikkialla Suomessa ja esim. Helsingissä toiminta on laajentunut myös metroon ja raitiovaunuihin. Kerääjät kertovat keräävänsä rahaa kuurojen hyväksi ja käyttäytyvät usein aggressiivisesti. Mukana on nimilista, jossa on yleensä huonolla suomella tietoa kuurojen monitoimitalon rakentamisesta tai vastaavasta.

Kuurojen Liitto korostaa, että tämä rahankeruu ei ole Kuurojen Liiton toimintaa ja toivoo, että tapahtuneesta ilmoitetaan paikalliselle poliisille.

Kuurouteen vetoava kaupustelu ja kerjääminen on ilmiönä valitettavan tuttu jo usean vuoden ajalta. Toisinaan tapausten yhteydessä on havaittu viitteitä ulkomailta organisoidusta toiminnasta; usein asianomaiset eivät edes olleet kuuroja. Kuurojen Liitto näkee vaarana, että tämänkaltainen rahankeräys sekoitetaan liiton viralliseen varainhankintaan.

Mikäli epäilee rahankeräyksen aitoutta, voi pyytää nähtäväksesi poliisiviranomaisen myöntämän keräysluvan. Suomessa järjestöjen varainhankinta on luvanvaraista ja tarkasti säädeltyä toimintaa. Kuurojen Liitolla on viranomaisten myöntämä keräyslupa.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi