Jokilaaksojen poliisilaitoksella on ollut tutkinnassa varsin harvinaislaatuinen eläinsuojelurikos, jossa eläkeläismiehen epäillään aiheuttaneen toimillaan ainakin yhden kissan kuoleman. Esitutkinta käynnistettiin alkusyksystä 2013, kun poliisi sai ilmoituksen epäillyistä kissojen myrkytyksistä sekä huhupuheista, joiden mukaan yksi kissa oli tapettu.

 Kuulusteluissa epäilty kertoi suivaantuneensa siihen, kun hänen pihallaan pesivät linnut joutuivat jatkuvasti kissojen häirinnän kohteeksi. Mies oli ottanut ohjat omiin käsiinsä ja hän oli aluksi yrittänyt tappaa häiritseviä kissoja jauhelihaan kätketyllä rotanmyrkyllä. Myrkky ei ollut tehonnut kissoihin, joten mies oli hankkinut vahvempaa rotanmyrkkyä, mutta sekään ei ollut tuottanut miehen toivomaa tulosta. Viimeisimpänä keinona mies oli ottanut kiinni yhden kissoista ja tappanut tämän vasaralla päähän lyömällä.

Myrkytetyn kissan omistaja oli huomannut kissansa oirehtivan pahasti, mutta hän ei ollut voinut kuvitella, että joku olisi voinut myrkyttää kissaa. Kissan omistajalle asia oli tullut ilmi vasta sitten, kun eläinsuojelurikoksesta epäilty mies oli itse kertonut myrkytysyrityksistä. Eläinsuojelurikoksista ja vahingonteoista kuultu mies on tunnustanut tekonsa ja hän on kertomansa mukaan havahtunut siihen, kun poliisi ja terveystarkastaja puuttuivat hänen toimiinsa.

Poliisi kiittää paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen toimijoita asiallisesta yhteistyöstä. Poliisi myös toivoo, että eri keskustelupalstoilla levinneet vihamieliset kirjoittelut lopetettaisiin, sillä tässä nimenomaisessa tapauksessa on jo tarpeeksi kärsijöitä ja rikoksesta epäillyn osalta mahdollinen rangaistus määrätään laillisessa tuomioistuimessa.

Esitutkinta on valmistunut ja siirretty syyteharkintaan.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi