Helsingin poliisi tiedotti kadonneesta koirasta maaliskuun alkupuolella. Poliisi epäilee, että nainen ja mies hankkivat koiranpennun petoksella. Kyseessä oli kiinalaisen bulldogin pentu. Epäilty rikos tapahtui sunnuntaina 27. helmikuuta 2022.

Poliisi tiedotti 8. maaliskuuta, että epäillyt oli tavoitettu ja kuulusteltu.

Koira löydettiin maanantaina 21. maaliskuuta Helsingin ulkopuolelta. Poliisi sai kansalaiselta varman näköhavainnon koiranpennusta ja teki kotietsinnän vihjeen perusteella.

– Ihmiset välittivät meille tapauksesta kymmeniä vihjeitä. Yleisötiedot auttoivat merkittävästi tapauksen ratkaisemisessa. Kiitämme kaikkia avusta, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Seppälä.

Koiranpentu oli löytöhetkellä hyvässä kunnossa. Viikkojen aikana se ehti käydä ulkomailla asti, ja jossakin vaiheessa epäiltiin, että se olisi karannut.

Epäillyt sopivat poliisin kanssa alun perin, että he hankkivat koiran takaisin ja palauttavat sen 13. maaliskuuta. Epäillyt eivät noudattaneet sovittua. Poliisi löysi koiran vasta viikon päästä omien tutkimustensa avulla.

Tapausta tutkitaan rikosnimikkeillä petos, identiteettivarkaus, kaksi väärennystä ja kätkemisrikos.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi