Suomessa astui voimaan kolmen viikon sulkutila, joka alkoi maanantaina 8.3. ja päättyy 28.3.2021. Sulkutila koskee kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueita*. Vailla vakinaista asuntoa ry:n päiväkeskus Vepa ja yökeskus Kalkkers ovat avoinna asunnottomuutta kokeville kävijöille myös koronasulun aikana tiukennettuine rajoituksineen ja turvatoimineen**.

Vailla vakinaista asuntoa ry muistuttaa, että myös kaupunkien ja kuntien on varmistettava asunnottomuutta kokeville perustarpeiden saatavuus koronasulun aikana. Kun julkisia tiloja suljetaan ja liikkumista rajoitetaan, ihmisillä ei ole paikkaa, minne mennä. Käteen jaettavat eväspussit ovat ensiapu, mutta eivät ratkaisu. Kuinka turvataan ihmisten perusoikeudet ravintoon ja suojaan?

– Kadulla olevien asunnottomien tilanne ei ole normaalioloissakaan hyvä, ja nyt se on entistä huonompi, Vailla vakinaista asuntoa ry:n matalan kynnyksen toiminnan esimies Jussi Lehtonen sanoo.

– Kyse on inhimillisyydestä, jätetäänkö ihmisiä kaduille pärjäämään omillaan. Ihmisten perustarpeista on huolehdittava ja kuntien päätettävä, miten palveluja toteutetaan asunnottomille koronaviruksen jyllätessä. Ei asunnottomia pidä näissä ilmasto-oloissa panna kärsimään siitä, että päiväkeskuksissa on jouduttu rajoittamaan kävijämääriä eikä hätämajoituspalveluja ei ole riittävästi tarjolla, Lehtonen toteaa.

Suurin huolenaihe on mahdollinen ulkonaliikkumiskielto ja sen vaikutukset asunnottomiin. Voiko poliisi sakottaa ulkona pakosta olevaa asunnotonta?

– Jos julkinen valta asettaa ulkonaliikkumiskiellon, julkisen vallan on järjestettävä asunnottomille inhimilliset majoitus- ja oleskelutilat, missä he voivat ulkonaliikkumiskieltoa noudattaa, Lehtonen toteaa ykskantaan.

Lehtonen myös muistuttaa, että asunnottomuutta kokeville tulisi varmistaa jo nyt sulkutilan aikana turvallinen paikka, jossa voi olla ympäri vuorokauden. Kadulla olevat eivät kykene eristämään itseään sosiaalisilta kontakteilta, jos he joutuvat pakosta oleskelemaan ja liikkumaan kaupungilla. Majoituspaikoissa pitää siis pystyä järjestämään yhtä yötä pidemmät varaukset ja 24/7 -aukiolo. Inhimillisen nukkumispaikan lisäksi siellä pitäisi tarjota ruokailu- ja peseytymismahdollisuudet sekä testauksia koronaviruksen varalta, jotta leviämiseltä vältyttäisiin. Myös muita terveydenhoitoon liittyviä palveluja tulisi järjestää pop-up -tyyppisesti majoitustilojen yhteyteen. Asunnottomuutta kokevilla ja päihteitä käyttävillä on usein kroonisia sairauksia, esimerkiksi hengityselinsairauksia sekä maksa-, munuais- ja verenkiertoelimistön sairauksia, joten he ovat koronatilanteessa riskiryhmässä. Kadulla oleville asunnottomille pitäisi pikimmiten järjestää koronarokoitukset.

Helsingin kaupunki on selvittänyt järjestöiltä valmiuksia järjestää koronarokotuksia esimerkiksi päiväkeskuksissa. Rokotuksia on annettu jo asumisyksiköiden asukkaille sekä Hietaniemen palvelukeskuksen ja Inarintien hätämajoituksen asunnottomille kävijöille. Vva ry myös vetoaa, että asunnottomuutta kokevien kanssa suoraa kohtaamistyötä tekeville pitäisi samassa yhteydessä tarjota rokotusmahdollisuus aivan kuten esimerkiksi hoitokotien työntekijöille.

*Sulkutila koskee koronaviruksen kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueita: Helsinki ja Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Vaasa, Ahvenanmaa ja Lappi sekä Itä-Savo, Etelä-Karjala, Pirkanmaa, Keski-Suomi, Päijät-Häme, Länsi-Pohja, Pohjois-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kymenlaakso.

**Kaikissa Vva ry:n tiloissa ja toiminnoissa vaaditaan kasvomaskien ja käsidesin käyttöä sekä vähintään kahden metrin turvavälien huomioonottamista. Turhia kohtaamisia vältetään.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi