Koronarokotuksia ryhdytään antamaan Espoossa myös kauppakeskus Isossa Omenassa. Ison Omenan koronarokotuspiste on Suomessa Cityconin kolmas kauppakeskus, johon sijoitetaan tilat koronarokotteiden antamiselle.

Tiistaina 9. helmikuuta avautuva Ison Omenan koronarokotuspiste löytyy kauppakeskuksen toisesta kerroksesta, Espoon palvelutorin alakerrasta Kookengän myymälän vierestä. Erinomaisten kulkuyhteyksien päässä sijaitsevaan Isoon Omenaan on vaivatonta tulla niin julkisilla liikennevälineillä kuin omalla autollakin.

”Iso Omena on espoolaisille tuttu paikka, ja tänne on helppo saapua millä tahansa liikennevälineellä. Täältä löytyvät väljät tilat, hyvin toimiva ilmastointi ja huomioiva järjestyksenvalvonta. Kiinnitämme myös erityistä huomioita siivoukseen sekä hygieniaan ja teemme kaikkemme taataksemme asiakkaillemme turvallisen asioinnin keskuksessamme”, toteaa keskuspäällikkö Mika Mustasilta.

Lähin Ison Omenan sisäänkäynti koronarokotuspisteelle on Piispansillan metron puoleinen pääsisäänkäynti, josta on kulku toiseen kerrokseen. Autolla saapuville suositellaan ajoa parkkihalliin Suomenlahdentien kautta. Asiakkaille pysäköinti on ilmaista kaksi ensimmäistä tuntia.

Ison Omenan koronarokotuspiste on Suomessa Cityconin kolmas kauppakeskus, johon sijoitetaan tilat koronarokotteiden antamiselle. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä avaa tänään koronarokotuspisteen kauppakeskus Triossa Lahdessa, ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote on jo alkanut antaa koronarokotteita kauppakeskus IsoKristiinassa Lappeenrannassa.

Ison Omenan rokotuspisteen lisäksi Espoossa on tällä hetkellä kaksi muuta rokotuspistettä, jotka sijaitsevat Lintuvaarassa ja Tapiolan terveysasemalla. Rokotusvuorossa ovat tänä vuonna 85 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat espoolaiset.

Rokotukseen voi tulla ainoastaan ajanvarauksella. Lisätietoja koronarokotuksista Espoossa löytyy Espoon kaupungin verkkosivuilta.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi