Pohjois-Karjalan pelastuslaitos kiristää toimintaansa liittyviä rajoituksia kevään tapaan. Koronavirustilanteen vuoksi tartuntariskit minimoidaan ja ylimääräisiä kontakteja vältetään. Pelastuslaitos ei esimerkiksi pääsääntöisesti järjestä, eikä osallistu yleisö- tai koulutustapahtumiin. Lisäksi muitakin ei-kiireellisiä palveluita supistetaan. Vieraita otetaan vastaan rajoitetusti ja ei lainkaan henkilöstön työtiloihin. Lisäksi pelastuslaitoksen sisäisessä toiminnassa eri paloasemien, työvuorojen ja henkilöstöryhmien kanssakäymistä rajoitetaan. Myös etätyötä suositaan, mikäli se on työtehtävät huomioiden mahdollista.

– Pelastuslaitos otti myös hiljattain käyttöön riskinarviointikäytännön, jolla arvioidaan tartuntariskiä erilaisissa työtehtävissä ja tilaisuuksissa. Riskinarvion perusteella määritellään tarvittava suojaustaso tai tartuntariskin ollessa suuri pidättäydytään työstä kokonaan. Kiireellinen apu tulee pelastuslaitokselta kuten ennenkin, mutta henkilöstö on tarpeen mukaan suojautunut asiakaskontakteissa, valmiussuunnittelija Milla Tuominen kertoo.

Rajoituksilla taataan avun perille tuleminen

Rajoitusten tarkoituksena on ennen kaikkea huolehtia asiakas- ja työturvallisuudesta. Erityisen tärkeää on varmistaa, että auttajat pystyvät auttamaan avun tarvitsijoita myös epidemian aikana, eikä pelastajia ja ensihoitajia altistuisi koronavirukselle yhtäaikaisesti suurina joukkoina. Pahimmillaan yksittäisen työntekijän sairastuminen voi joukkoaltistumisten ja siitä seuranneiden sairastumisten ja karanteenien kautta tilapäisesti lamauttaa kokonaisen paloaseman toimintavalmiuden ja vaikeuttaa merkittävästi palvelujen tuottamista.

Esimerkiksi Keski-Suomen pelastuslaitoksella Jyväskylässä 15 pelastuslaitoksen työntekijää joutui kahden viikon karanteeniin korona-altistuksen takia. Lähde Yle: https://yle.fi/uutiset/3-11553864

– Henkilöstön poissaoloja on ollut syksyn aikana ajoittain runsaasti ja sijaisten saatavuudessa on ollut välillä haasteita. Tällä hetkellä pelastuslaitoksen henkilöstötilanne ja toiminta on kuitenkin normaalilla tasolla, eikä henkilöstöä ole kevään jälkeen sairastunut koronavirukseen. Täytyy antaa isot kiitokset henkilöstölle venymisestä poikkeavissa olosuhteissa, ja että ohjeita on jaksettu noudattaa, pelastusjohtaja Markus Viitaniemi kiittelee.

Pelastusjohtaja Viitaniemi peräänkuuluttaakin kaikkien yhteistä vastuuta epidemian torjunnassa.
– Toivon, että jokainen meistä jaksaa tsempata ja noudattaa esimerkiksi hyvää käsi- ja yskimishygieniaa sekä maskisuositusta. Näin lisäämme parhaiten omaa ja muiden turvallisuutta.

Pelastuslaitos pyytää asiakkaitaan olemaan yhteydessä ei-kiireellisissä asioissa ensisijaisesti sähköisten palveluiden kautta, sähköpostilla tai puhelimitse. Paloasemilla käyntejä ei tällä hetkellä suositella. Hätätilanteessa tietenkin soitetaan 112-numeroon.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi