Kuva: POLIISI

Keskusrikospoliisi (KRP) on havainnut toiminnassaan henkilötietoihin kohdistuneen mahdollisen tietoturvapoikkeaman, josta on laadittu selvitys Poliisihallitukselle. Poikkeamaepäily koskee tilannetta, jossa henkilötietoja on käsitelty palvelussa, jonka tietoturvallisuutta tai tietosuojalainsäädännön mukaisuutta ei ole etukäteen mahdollisesti varmistettu riittävällä tavalla.

Asia havaittiin KRP:ssä torstaina 8.4. ja viraston antaman alustavan selvityksen perusteella Poliisihallitus on päättänyt tehdä asiasta ilmoituksen tietosuojavaltuutetun toimistoon. Ilmoitus on toimitettu tietosuojavaltuutetulle perjantaina 9.4.

Poikkeama liittyy kasvojentunnistusteknologian kokeilukäyttöön lasten seksuaalisen hyväksikäytön torjuntaan keskittyvässä toiminnossa vuoden 2020 alussa. Yksikön tehtäviin kuuluu muun muassa kansainvälisiltä sidosryhmiltä saadun lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kuvaavan materiaalin esiseulonta.

Poliisilla on lain mukaan oikeus käsitellä muun muassa biometrisiä kasvokuvia laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä, jos niiden käsittely on välttämätöntä poliisin lakisääteisen tehtävän hoitamiseksi.

– Yksikössä kokeiltiin yhdysvaltalaista Clearview AI -nimistä palvelua seksuaalisen hyväksikäytön mahdollisten uhrien tunnistamiseksi, jotta toiminnossa lisääntynyt työtaakka saataisiin muun muassa tekoälyn ja automatiikan mahdollisuuksia hyödyntämällä hallintaan. Yksikön työssä kuvissa tai videoissa esiintyvien uhrien tunnistaminen on avainasemassa uhrien oikeuksien turvaamiseksi ja mahdollisen käynnissä olevan rikoksen keskeyttämiseksi tai tapahtuneen rikoksen paljastamiseksi, kertoo asiaa selvittänyt Poliisin kyberrikostorjuntakeskuksen päällikkö, rikostarkastaja Mikko Rauhamaa Keskusrikospoliisista.

Kokeilujakson aikana tehtiin noin 120 hakua ohjelmassa, joka hyödyntää henkilöiden kuvia sosiaalisen median palveluista. Ohjelmaan syötetyt kuvat oli muokattu yksikössä niin, että niissä näkyivät vain tunnistamista vaativien henkilöiden kasvot. Kokeilun aikana syntyi yksi niin sanottu osuma, joka johti yhteistyöhön sosiaaliviranomaisten kanssa. Esitutkintaa tai muuta varsinaista poliisitoimintaa ei osuman perusteella ole aloitettu.

Ohjelmaa käytettiin yksikössä kokeilujakson verran ja jakson jälkeen todettiin, ettei Clearview AI sovellu tässä tarkoituksessa Suomessa tehtävään viranomaistyöhön.

– Keskusrikospoliisin yhtenä lakisääteisenä tehtävänä on poliisin rikostorjunnan menetelmäkehitys. Yksikkö etsi sopivia työkaluja ilmoitusten käsittelykuorman vähentämiseksi ja poliisin prosessien tehostamiseksi, jotta mahdolliseen käynnissä olevaan hyväksikäyttöön voitaisiin puuttua välittömästi. Tässä tapauksessa ohjelma ei ollut soveltuva poliisin käyttöön, Rauhamaa sanoo.

Asian selvittämistä jatketaan Keskusrikospoliisissa.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi