Hovioikeus on tänään antamallaan tuomiolla tuominnut vastaajan Nurmijärvellä 21.–22.11.2018 välisenä yönä tapahtuneesta murhasta elinkautiseen vankeuteen. Käräjäoikeus oli katsonut teon tapoksi ja tuominnut vastaajan tästä sekä kolmesta muusta rikoksesta yhteiseen 11 vuoden vankeusrangaistukseen.

Hovioikeudessa oli kysymys siitä, minkä rikoksen tunnusmerkistön uhrin kuolemaan johtanut vastaajan menettely täyttää. Syyttäjä ja uhrin vanhemmat valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaativat vastaajalle rangaistusta murhasta. Myös vastaaja haki muutosta käräjäoikeuden tuomioon katsoen syyllistyneensä pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen tai enintään surmaan.

Hovioikeus katsoi teon olleen erityisen raaka ja julma sekä kokonaisuutena arvostellen törkeä. Uhri oli vastaajan aviopuolison 16-vuotias vakavasti sairas lapsi. Teko oli tapahtunut tukehduttamalla uhrin ollessa sängyssään nukkumassa. Tukehduttaminen oli kestänyt vähäistä pidemmän ajan ja teko oli aiheuttanut uhrille voimakasta kipua ja kärsimystä.

Uhri oli ollut sairautensa vuoksi täysin muiden henkilöiden hoidon ja huolenpidon varassa eikä hänellä ollut ollut mahdollisuutta vastustaa tekoa. Vastaaja oli tekoaikaan ollut omasta aloitteestaan hoitovastuussa uhrista.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi