Lastenliiton hallituksen puheenjohtaja ja kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho Kuva: Tuomas.kuoppala – Oma teos, CC BY-SA 4.0,

Lastenliitto ry:n liittokokous haluaa korostaa harrastustoiminnan tärkeyttä lasten hyvinvoinnille sekä syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien ehkäisylle. Harrastustoiminta merkitsee lapsille ja perheille paljon. Matalan kynnyksen harrastustoiminta edellyttää sujuvaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä ja tasapuolisuutta päätöksissä.

”Jokaisella lapsella on oikeus harrastaa lajia, josta tykkää ja nauttii. Parhaimmillaan mielekäs harrastus vahvistaa lapsen mielen hyvinvointia ja ennaltaehkäisee sen horjumista. Vaikka turvallinen aikuinen ja vapaa-ajan harrastus eivät ole mielenterveyspalveluita, tukevat ne parhaimmillaan mielenterveyttä. Hyvät harrastukset ja liikunnallisen elämäntavan oppiminen sekä kulttuuri lisäävät lasten ja nuorten hyvinvointia ja parantavat elämänlaatua”, sanoo lastenliiton hallituksen puheenjohtaja ja kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho.

Monet järjestöt ovat riippuvaisia kuntien ja kaupunkien alaisista tiloista omassa toiminnassaan. Useilla paikkakunnilla on omat tilavarausjärjestelmät, mutta silti monia tiloja ei hyödynnetä tarpeeksi. Esimerkiksi koulujen ja päiväkotien tiloja on ilta-aikaan käyttämättömänä, vaikka näille olisi harrastus- ja vapaa-ajantoiminnassa kysyntää. Lisäksi tilojen hakeminen, varaaminen ja saaminen ei aina tapahdu tasapuolisesti, vaan tiloja saatetaan jakaa myös epäreiluin menetelmin. Suuret ja vakiintuneet toimijat saavat ymmärrettävästi enemmän tiloja käyttöönsä kuin pienet, mutta myös pienempien ja laajentamaan pyrkivien toimijoiden tulisi saada käyttää tiloja mahdollisimman tasapuolisesti. Matalan kynnyksen harrastustoiminta jää usein esimerkiksi kilpailevan harrastustoiminnan varjoon, vaikka sen merkitys lapsen elämässä voi olla aivan yhtä suuri ja kauaskantoinen. Tästä syystä myös tilojen jakamisen menetelmien tulisi olla reiluja jokaiselle toimijalle ja niissä tulisi pystyä huomioimaan toimintaa kokonaisvaltaisesti.

”Lastenliiton toiminnanjohtajana olen valitettavan usein kuullut toimijoidemme kokemuksia siitä, että olisi ohjaajat ja lapset, mutta ei ole tiloja. Todella ikävää, että erityisesti matalankynnyksen harrastustoiminta kaatuu tilakysymykseen mikä olisi hyvällä yhteistyöllä ja suunnittelulla ratkaistavissa. Toivon näkeväni vielä sen päivän kun kaikki mahdolliset tilat ovat hyödynnettävissä ja harrastustoiminta on helposti järjestettävissä lähelle lasta.” Toteaa Lastenliiton toiminnanjohtaja Mia Syysnummi.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi