Kuva: Finavia

Puolustusvoimilla oli muiden turvallisuusviranomaisten kanssa yhteisharjoitus 9.3.2021 Helsinki-Vantaan lentoasemalla.  Poliisi ei aloita esitutkintaa harjoitukseen liittyen.

Harjoitusalue oli asiallisesti rajattu, mutta harjoituksen yhteydessä sotilaat ottivat kiinni kolme sivullista harjoitusalueen ulkopuolelta.

Tapahtuneen johdosta Itä-Uudenmaan poliisilaitos on tehnyt esitutkintalain mukaisen selvityksen, jonka yhteydessä poliisi on tutkinut asiaan liittyvät valvontatallenteet ja hankkinut selvitykset asianosaisilta.

– Saatujen selvitysten perusteella voidaan todeta, että harjoituksen riskiarviointi, ohjeistus, vastuut ja valmistelu oli tehty harjoituksen luonteen edellyttämällä tavalla järjestelmällisesti ja huolellisesti. Tästä huolimatta on päässyt tapahtumaan edellä kuvailtu virhe, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Leif Malmberg.

Lisäksi Malmberg toteaa, että selvityksen perusteella harjoitusten valmisteluissa ja toteutuksessa ei ole havaittavissa sellaisia seikkoja, jotka antaisivat syytä epäillä rangaistavaksi säädettyä tahallisuutta tai huolimattomuutta, vaan kysymyksessä on vahinko.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi