Kahdeksan radiokanavaa lyöttäytyy yhteen ja muodostaa kuuden arkipäivän ajaksi Nenäradion, joka kerää varoja maailman köyhimmissä oloissa asuville lapsille. Perjantaista 2.11. alkaen NRJ, Radio Nostalgia, Voice, Radio Aalto, Radio Rock, Radio Nova, YleX ja Radio Suomipop istuvat vuorollaan samaan studioon tekemään omia Nenäpäivä-lähetyksiään. Nenäradion päättää YleX Aamun 55 tunnin nenämaraton ja yritys rikkoa BBC Onen vuonna 2011 tekemä Red Nose Dayn ennätyslähetys.

Nenäpäivä saa tekemään yhdessä hyvää. Historiallinen radioyhteistyö yli kanavarajojen tapahtuu Helsingin keskustassa, Lasipalatsin Elisa Studiossa. Luvassa on haasteita, mielenkiintoisia henkilöitä ja heittäytymistä. Koska studio on keskellä vilkasta kaupunkia, on myös ohikulkijoilla hyvä tilaisuus päästä osaksi ainutlaatuista Nenäradiota. Kanavien juontajat kertovat ottavansa ilon irti siitä, että ovat tekemässä lähetyksiä ihmisten keskellä.

Nenäradiota voi kuunnella kunkin kanavan omilta taajuuksilta, parhaat palat löytyvät myös videoklippeinä radiokanavien ja Nenäpäivän nettisivuilta.

Kanavakilpailu on unohdettu Nenäradion ajaksi, sillä kaikki kahdeksan kanavaa keräävät varoja yhteiseen pottiin. Nenäradiolle voi lahjoittaa 10 euron tekstiviestillä lähettämällä viesti NENÄRADIO numeroon 16499 tai verkkopankissa. Saldon kertymistä voi seurata reaaliajassa Nenäradion tiimisivuilta Nenäpäivä.fi:ssä. Nenäradion keräämät varat menevät suoraan Nenäpäivä-keräykseen.

Ennätyslähetys rikki Nenäpäivä-show’n aikana 9.11.

Nenäradion viimeisenä ohjelmana aloittaa keskiviikkona 7.11. YleX:n Nenämaraton. YleX Aamun Ile Uusivuori ja Matti Ylönen yrittävät pysyä hereillä yli kaksi vuorokautta. Tavoitteena on tehdä 55 tunnin mittainen suora lähetys ja rikkoa samalla BBC Onen toimittajan Chris Moylesin 52 tunnin lähetysennätys vuodelta 2011. Nenämaratonia tehdään juontajakaksikon terveydentilaa tiukasti seuraavan lääkärin kontrollin alla.

Jos Nenämaraton onnistuu, menee uusi ennätys rikki perjantaina 9.11. klo 22:00. Yle TV2:n Nenäpäivä-show seuraa perjantain suorassa lähetyksessään ennätysyrityksen viimeisiä tunteja.

Suomalaiset ovat muutenkin tänä vuonna Nenäpäivässä kilpasilla brittejä vastaan, sillä britit keräävät nenäpäivällään jo viisi kertaa enemmän per kansalainen kuin suomalaiset. Tänä vuonna Suomi kirii tätä eroa kiinni. Nenäradion kanavien määrässä Suomi jo ohittaa britit.

Nenäradio rakennetaan Lasipalatsin Elisa Studioon

Nenäpäivän yhteistyökumppani Elisa on monipuolisesti mukana tukemassa Nenäpäivää. Elisa tarjoaa tilat ja yhteydet Nenäradiolle Elisa Studiolla, huolehtii kampanjan puhelinlahjoitusten yhteyksistä sekä kannustaa henkilöstöään ja asiakkaitaan tekemään yhdessä hyvää.

– Elisalle yritysvastuu merkitsee ympäristön huomioimista ja hyvää yrityskansalaisuutta. Vakavien ja tärkeiden asioiden edistämisen ei tarvitse olla tylsää, ja Nenäpäivä on erinomainen kumppani kun halutaan edistää hyväntekeväisyyttä hauskalla tavalla, Elisan yritysvastuupäällikkö Annukka Mickelsson kertoo.

Nenäradion ohjelmisto

Perjantai 2.11.
klo 6-10 NRJ: Aamupojat
klo 11-14 Radio Nostalgia: Päivälähetys
klo 14-18 Voice: Päivän Oku Show

Maanantai 5.11.
klo 10-14 Voice: Viihdepäivä ja Marianne Tuominiemi
klo 14-18 NRJ: Iltapäivä

Tiistai 6.11.
klo 6-10 Radio Aalto: Dynastia
klo 11-14 Radio Rock: Jonen Päivävuoro
klo 14-18 Radio Suomipop: Iltapäivä

Keskiviikko 7.11.
klo 6-9 Radio Nova: Enbuske & Linnanahde Crew
klo 9-12 Radio Nova: Pursiseura
klo 12-15 Radio Nova: Konttori
klo 15- pe 9.11. klo 22 YleX Nenämaraton

Apua maailman köyhimmissä oloissa asuvien lasten hyväksi

Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Säätiön toiminnassa on mukana yhdeksän merkittävää kehitysyhteistyöjärjestöä. Suomen UNICEF, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Punainen Risti, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Fida International, Suomen Lähetysseura, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) ja Solidaarisuus vievät avun perille tehokkaasti sinne, missä sitä todella tarvitaan. Nenäpäivän keräysvaroilla tuetaan pitkäkestoisia kehitysyhteistyöhankkeita, jotka keskittyvät lasten oikeuksien monipuoliseen edistämiseen pääasiassa Afrikassa ja Aasiassa.

 

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi