Kuvaoikeudet: Valtioneuvoston Kanslia

Valtioneuvoston nimitti torstaina 3. kesäkuuta oikeustieteen kandidaatti Laura Yli-Vakkurin sisäministeriön kansainvälisten asioiden yksikön johtajaksi ajalle 1.7.2021-30.4.2026.

Yli-Vakkuri on toiminut kansainvälisten asioiden yksikön johtajana vuodesta 2009 lähtien. Sitä ennen hän työskenteli samassa yksikössä lainsäädäntöneuvoksena kymmenen vuoden ajan. Yli-Vakkuri on työskennellyt myös Euroopan komissiossa kansallisena asiantuntijana, ulkoministeriössä lainsäädäntösihteerinä ja kansallisena asiantuntijana Euroopan neuvostossa.

“On hienoa saada jatkaa työtä Suomen kansainvälisen ja EU-toiminnan näköalapaikalla. Tärkeä osa sisäministeriön toimintaa on tehdä yhteistyötä kansallisesti, Euroopan unionissa, lähialueilla sekä osana kansainvälistä yhteisöä,” sanoo kansainvälisten asioiden yksikön ylijohtaja Laura Yli-Vakkuri.

Kansainvälisten asioiden yksikön johtaja vastaa yksikön toiminnasta ja huolehtii siitä, että sen tehtävät hoidetaan tuloksellisesti. Hän myös johtaa siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiuksien ja sisäasioiden EU-rahastojen viranomaistoimintoja. Kansainvälisten asioiden yksikön johtaja vastaa lisäksi Kriisinhallintakeskuksen tulosohjauksesta.

Kansainvälisten asioiden yksikön johtajasta on tehty laaja turvallisuusselvitys ja hänen kanssaan on solmittu valtion virkamieslain mukainen karenssisopimus.

 

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi