Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut 36-vuotiaan miehen neljän (4) vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä raiskauksesta ja korvaamaan rikoksen uhrina olleelle naiselle (asianomistajalle) 11 500 eurolla aiheuttamansa henkilövahingot.

Rikos oli tapahtunut Hangossa 6.7.2013 yksityisasunnossa, jossa olivat tuolloin asuneet kolme 19-, 27- ja 29vuotiasta miestä, jotka edustivat tuolloin paikallista jalkapalloseuraa. Miehistä nuorin oli sittemmin menehtynyt. Tapahtuma-aikana 17-vuotias asianomistaja oli 16-vuotiaan ystävättärensä kanssa tavannut osan miehistä Hangossa kadulla ja vieraillut miesten asunnolla.

Seuraavana päivänä naiset olivat palanneet asunnolle ja viettäneet siellä aikaa. Vierailujen yhteydessä asianomistaja oli ollut suostumuksellisesti sukupuoliyhteydessä yhden asunnon miehen kanssa. Tämän jälkeen asianomistaja oli tuomitun miehen ja tämän asuinkumppanin toimesta väkivallalla pakotettu kolmesti sukupuoliyhteyteen siten, että miehet olivat vuoroin pitäneet selällään sängyllä maanneen asianomistajan käsistä kiinni.

Asianomistaja oli tehnyt rikosilmoituksen tapahtuneesta vasta yli 4 vuoden kuluttua syksyllä 2017, koska asianomistaja oli ystävättärensä pyynnöstä suostunut vaikenemaan asunnolla olemisesta, koska he olivat olleet alueella vastoin ystävättären isovanhempien kieltoa. Asianomistaja oli heti miesten asunnolta majapaikkaan kävellessään kertonut ystävättärelleen tulleensa raiskatuksi.

Asianomistaja oli myös käynyt muutaman päivän kuluttua raiskauksesta lääkärissä ja kertonut toiselle ystävälleen tapahtuneesta sekä kuukausien kuluttua myös äidilleen. Tuomiossaan käräjäoikeus on katsonut, ettei tuomituksi tulleen miehen syyllisyydestä jäänyt varteenotettavaa epäilyä.

Vaikka asunnolla olleet henkilöt olivat kertoneet tapahtumista eri tavoin, asianomistajan kertomusta seksuaaliteoista ja niiden tahdonvastaisuudesta oli pidettävä luotettavana, toisin kuin esimerkiksi tuomitun miehen kertomusta.

Raiskaus katsottiin törkeäksi, koska tekijöitä oli useampi, teolla oli aiheutettu asianomistajalle erityisen tuntuvaa ruumiillista kärsimystä ja koska tekoa oli myös kokonaisuudessaan muun muassa asianomistajan nuoren iän ja toistettujen yhdyntöjen vuoksi pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi