Suomessa kuolee liikaa nuoria huumeisiin. Mitä voimme tehdä asialle?

Onnettomuustutkintakeskus käynnistää teematutkinnan vuoden 2023 aikana tapahtuvista alle 25-vuotiaiden nuorten huumekuolemista. Tutkinnassa keskitytään tapaturmaisiin huumekuolemiin eli väkivaltakuolemat jätetään tutkinnan ulkopuolelle.

Nuorten huumekuolemien määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina ja Suomi on nuorten huumekuolemien kärkimaita Euroopassa. Huumeisiin menehtyy vuosittain myös alaikäisiä lapsia.

Teematutkinnassa selvitetään:

Millaisia välillisiä ja välittömiä kuolemaan johtaneita seikkoja on tunnistettavissa nuorten huumekuolemien taustalla

Miten nuorille huumeidenkäyttäjille tarjottavat palvelut vastaavat heidän tarpeisiinsa

Miten hyvinvointialueilla hoitoon ohjaus ja hoito on toteutunut

Millaista muuta tukea nuori oli tilanteeseensa saanut

Eri viranomaisten roolit, tehtävät, yhteistyö ja käytännön toimet nuorten huumekuolemien ehkäisemisessä.

Poliisi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, lapsiasiavaltuutettu sekä Aseman lapset ry.  vastaavat videolla kysymyksiin:

”Suomi on nuorten huumekuolemien kärkimaa. Mitä ajatuksia se herättää?

”Miksi nuorten huumekuolemien taustalla olevia syitä on tärkeä selvittää?”

Lyhyen videon pääsee katsomaan tästä linkistä

Huumeiden käyttöön vaikuttavat monet eri tekijät joiden merkitystä täytyy ymmärtää nykyistä paremmin. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmällä on keskeinen rooli päihdesairauksien torjunnassa ja hoidossa. Jokainen huumekuolema pitää yrittää estää, sillä toivoa on niin kauan kuin ihminen on elossa. Riippuvuussairauksien hoidossa korostuu moniammatillinen yhteistyö ja kärsivällinen, pitkäjänteinen työskentely potilaan kanssa”, toteaa Pirkanmaan hyvinvointialuejohtaja LT Marina Erhola.

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden parantaminen. Turvallisuustutkintaa ei tehdä oikeudellisen vastuun kohdentamiseksi, joten tutkinnassa ei käsitellä syyllisyys, vastuu- ja vahingonkorvauskysymyksiä. Tutkintaa tehdään kuitenkin moniviranomaisyhteistyössä ja erityisesti poliisin ja THL:n panos tutkinnan toteutuksen kannalta on tärkeää. Tulemme myös konsultoimaan ja kuulemaan muita tahoja, jotka työskentelevät nuorten päihdetyön parissa. Lisäksi OTKES toimii yhteistyökumppanina THL:n, Nuorisotutkimusseuran, A-klinikkasäätiön sekä Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistojen monivuotisessa tutkimushankkeessa, jossa etsitään ratkaisuja nuorten väkivaltakuolemiin, itsemurhiin ja huumekuolemiin (Young Despair).

Kuten tutkinnanjohtaja Hanna Tiirinki Onnettomuustutkintakeskuksesta toteaa: ”Teematutkinnan tarkoituksena on löytää suosituksia, jotta nuorten huumekuolemia voitaisiin ehkäistä entistä tehokkaammin”. Tätä työtä tekevät monet tahot.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi