Henkilöstö kaipaa lisää vapaata ja vuorotteluvapaa on joustava lisävapaajärjestelmä vastaamaan tähän tarpeeseen. Tämä käy ilmi Pardian tuoreesta vuorotteluvapaata koskevasta jäsenkyselystä.

– Toisin kuin julkisuudessa on aika ajoin väitetty, vuorotteluvapaa on tarpeellinen järjestelmä, Pardian puheenjohtaja Antti Palola sanoi lauantaina 29. syyskuuta 2012 Tampereella Pardian jäsentilaisuudessa.

Kyselyn mukaan Pardian jäsenillä tarve lisävapaaseen on yleistä. Vastaajista 40 prosenttia ilmoitti tarvitsevansa vapaata nyt tai lähitulevaisuudessa, 26 prosenttia mahdollisesti seuraavan seitsemän vuoden aikana ja 23 prosenttia mahdollisesti seuraavan kahden vuoden aikana. Vain 8 prosenttia vastaajista ei katsonut tarvitsevansa lisävapaata nyt tai seitsemän seuraavan vuoden aikana.

Aikaa perheelle ja jaksamiselle

Yleisin syy jäädä lisävapaalle on vastaajien mukaan ajan tarve perheelle, kuten lasten ja omaisten hoitoon tai asunnon remontointiin (30 % vastaajista). Lisälomantarvetta synnyttävät myös omaan jaksamiseen, työn kuormittavuuteen ja itsensä kehittämiseen liittyvät syyt sekä yksinkertaisesti tarve saada omaa aikaa.

Kyselyssä vastaajat arvioivat eri lisävapaajärjestelmien käyttökelpoisuutta omalla kohdallaan. Vastausten mukaan vuorotteluvapaa on soveltuvin vapaajärjestelmä johtuipa lisälomantarve mistä syystä tahansa. Muut käyttökelpoiset vaihtoehdot vaihtelevat lomantarpeiden mukaan. Esimerkiksi omaan jaksamiseen ja työn kuormittavuuteen liittyvissä syissä vuorotteluvapaan vaihtoehtoja ovat osa-aikainen vuorotteluvapaa ja sairausloma.

Paneelissa kysyttiin vuorotteluvapaan hyviä ja huonoja puolia. Vastaajien mielestä vuorotteluvapaa tukee hyvin ikääntyneiden työssäjaksamista ja edistää virkistäytymistä ja uusiutumista tavalla, joka ei muuten olisi mahdollista. Vapaa tarjoaa työttömille mahdollisuuden päästä työhön ja sijaisiksi palkattaville mahdollisuuden tutustua työpaikkaan.

– Vastausten mukaan ylivoimaisesti suurin este vuotteluvapaan pitämiseen oli korvauksen pienuus. Lisäksi vajaa 40 prosenttia vastaajista kertoi, että esteenä oli sopivien sijaisten löytäminen, Palola totesi.

Hieman yli puolet vastaajista katsoi, että vuorotteluvapaata käytetään omalla työpaikalla yleisesti. Kaksi vastaajaa kolmesta arvioi, että työkaverit suhtautuvat vapaan käyttöön myönteisesti, ja lähes puolet, että esimiehet ja johto myös.

Tutkimustulokset käyvät ilmi Pardian tuoreesta jäsenpaneelikyselystä, jossa kysyttiin erilaisista tarpeista pitää vapaata työstä tavallisten lomien lisäksi, miten hyvin erilaiset lisävapaajärjestelmät ovat käyttökelpoisia jäsenille sekä vuorotteluvapaajärjestelmän hyvistä ja huonoista puolista.

Pardian paneelikyselyyn poimittiin panelisteista 453 henkilön otos, joka vastaa koostumukseltaan Pardian jäsenistöä. Vastaajiksi poimituista 65 prosenttia vastasi kyselyyn.

Lue lisää tuloksista Pardian kotisivuilta.

Palkansaajajärjestö Pardian kokonaisjäsenmäärä on 60 000 jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtion virastoissa ja laitoksissa sekä merkittävä osa liikelaitoksissa, yrityksissä, yliopistoissa ja Kelassa. Pardia on STTK:n suurimpia jäsenliittoja.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi