Pirkanmaan sairaanhoitopiiri onnistui pääosin viime vuoden toiminnallisissa tavoitteissaan koronapandemiasta huolimatta. Taysin yksiköissä sai hoitoa yhteensä 256 473 eri potilasta. Sairaanhoitopiirin tilinpäätös ilman tytäryhtiöitä oli 21,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Viime vuoden toiminnallisena tavoitteena oli tuottaa pirkanmaalaisille mahdollisimman hyvää hoitoa koronapandemiasta huolimatta. Valtuuston sitovat tavoitteet toteutuivatkin varsin hyvin. Koronapandemia vaikutti kuitenkin yhä hoitoon pääsyyn, eikä hoitoon pääsyä koskeva tavoite toteutunut.

Taysin eri yksiköissä tuotettiin viime vuonna yhteensä 1 162 227 avohoitotapahtumaa ja 40 896 leikkaustoimenpidettä. Taysin toimipisteissä hoidettiin kaikkiaan 256 473 eri potilasta. Erikoissairaanhoidon hoitopäiviä kertyi 433 009 ja hoitojaksoja 82 897, selviää hallituksen maanantaina käsittelemästä viime vuoden tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta.

Ylijäämää tuottavuudesta, osingoista ja koronatuista

Sairaanhoitopiirin toimintatuotot ilman tytäryhtiöitä olivat toimintavuonna noin miljardi euroa ja toimintakulut 966 miljoonaa euroa. Talousarvio toteutui paremmin kuin aikaisempina vuosina. Toimialueet onnistuivat huomattavasti paremmin pysymään talousarviossa ja esimerkiksi palkkamenot alittivat talousarvion.

Kertyneen 21,7 miljoonan euron ylijäämän avulla pystyttiin kattamaan kaksi kolmasosaa vuoden 2020 alijäämästä. Ylijäämä syntyi oman toiminnan tuottavuutta parantamalla, tytäryhtiöiden maksamilla ylimääräisillä osingoilla sekä koronatuilla.

Koko Pirkanmaan sairaanhoitopiirin konsernin ylijäämäksi verojen, tilinpäätössiirtojen sekä vähemmistöosuuskirjausten jälkeen muodostui 32,5 miljoonaa euroa. Konsernin muodostavat Taysin lisäksi Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy, Fimlab Laboratoriot Oy sekä Tays Kehitysyhtiö Oy ja Tampereen yliopistollisen sairaalan tukisäätiö.

Vuoteen 2021 budjetoidut maanmyynnit ja niistä saatavat maanmyyntitulot toteutuvat vasta vuonna 2022. Mikäli vuosi 2022 toteutuu toiminnallisesti ja taloudellisesti suunnitellulla tavalla, tulee loppukin taseen alijäämästä katetuksi vuonna 2022. Kertyneen alijäämän kattaminen on sisällytetty kuluvan vuoden talousarvioon.

Ylisen tarjouskilpailu päättyi ilman ratkaisua

Sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi esityslistalla 28.3.2022 olleet asiat esityksen mukaisesti. Näin ollen Ylisen kiinteistökokonaisuutta koskeva tarjouskilpailu todettiin päättyneeksi ilman ratkaisua.

Korkeimman tarjouksen tehnyt tarjoaja veti alkuperäisen tarjouksensa pois. Sairaanhoitopiirissä on lisäksi selvitetty maaliskuussa tiloja, joihin voitaisiin vastaanottaa Ukrainan sodan pakolaisia. Selvityksessä yhdeksi mahdolliseksi väliaikaiseksi vastaanottokeskustilaksi on todettu Ylisen alueella sijaitseva kartano. Myyntiä esitettiin siirrettäväksi, kunnes pakolaistilanne on normalisoitunut.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi