Satakunnan poliisilaitos piiritti aseistautunutta henkilöä Raumalla, Paroalhon kaupunginosassa,  Lehtokadulla. Paikalla oli useita poliisipartioita sekä pelastuslaitoksen yksiköitä.

Poliisi evakuoi myös lähitaloja. Piiritys laukesi myöhemmin. Poliisi otti rakennuksen ovelta kiinni talossa asuvan 58-syntyneen raumalaismiehen. Häntä epäillään laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Talosta löytyi laiton pistooli. Kiinniotto sujui rauhallisesti, mies tuli ulko-ovelle josta hänet otettiin kiinni. Laukauksia ei ammuttu eikä kukaan loukkaantunut. Epäillyn kiinnioton jälkeen voitiin evakuoidut päästää takaisin koteihinsa.

Tapauksen tutkinta jatkuu Rauman poliisiasemalla tostaina 1.11. ja jatkossa tiedottaa tutkinnanjohtaja Matti Salonen torstaina iltapäivällä.

Pori: Poliisi sai kello 16.00 aikaan yleisöilmoituksen aseiden kanssa liikkuvista miehistä Porissa Laamanninkadulla ja että miehet olisivat menneet tiettyyn asuntoon. Poliisi otti aluksi kiinni kaksi henkilöä kyseisen asunnon läheltä ja piiritti tunnin verran asuntoa. Asunnosta, eikä kiinniotetuilta löytynyt ampuma- eikä muitakaan aseita. Kiinniotetut on vapautettu.

Tilanne on Laamanninkadulla ohi. Rauman ja Porin piiritykset eivät liity toisiinsa.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi