Tänään 29.8. vietettiin perinteikästä Poliisin päivää 12. kerran. Tällä kertaa tapahtuma toteutettiin uudella tavalla eli virtuaalisesti.

Virtuaalinen Poliisin päivä houkuttelikin linjoille hyvän määrän katsojia ja kysymyksiä satelikin sekä etukäteen ja päivän aikana. Parhaimmillaan lähetystä eri kanavista seurasi toista tuhatta. Kiitos siitä!

– Etenkin poliisiksi opiskelu, pyörävarkaudet ja nuorten huumeiden käyttö kiinnostivat kansalaisia. Toki nelijalkaiset saivat totuttuun tapaan runsaan yleisön, viestintäpäällikkö Marko Luotonen Poliisihallituksesta kertoo.

Poliisin päivä on erinomainen mahdollisuus kohtaamisiin ja keskusteluihin

Korona pakotti ajattelemaan asioita uudella tavalla ja pohdinnassa oli jopa koko tapahtuman peruminen.

– Siihen emme halunneet päätyä, koska päivä on ollut erinomainen mahdollisuus kohtaamisiin ja keskusteluihin joka puolella maata. Väentungosten välttämiseksi päätimme tavata ihmisiä verkossa ja järjestimme päivän virtuaalisesti, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo.

Virtuaalisuus loi mahdollisuuksia, mutta myös haasteita

Virtuaalisuus mahdollisti poliisin tehtävien monipuolisen esittelyn koko valtakunnan tasolla. Varsinaista teemaa päivällä ei tänä vuonna ollut, vaan sisällöt pohjautuivat poliisin strategiaan 2020-2024: Poliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina.

– Olimme kaikki uuden edessä. Vaikka kuluvan kevään ja kesän aikana olimmekin nähneet ja varmasti osallistuneetkin erilaisiin virtuaalitapahtumiin, ei poliisi ole tällaista ja ainakaan tässä mittakaavassa aiemmin järjestänyt, ylitarkastaja Ansa Jokiranta Poliisihallituksen viestinnästä kertoo.

Jokirannan mukaan aluksi vallitsikin runsauden pulan tunnelma, sillä virtuaalisuus toi eteen aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.

– Kokonaisuuden hahmouduttua syntyi idea valtakunnallisesta livelähetyksestä, johon kaikki laitokset ja yksiköt saivat tuottaa materiaalia. Näin myös kansalaisilla olisi mahdollista nähdä yhden luukun periaatteella poliisin toimintaa Uudeltamaalta Lappiin asti sekä osallistua livelähetykseen kysymällä poliisilta mitä vain, hän sanoo.

Konserttiin silloin kun sinulle sopii

Myös perinteinen Helsingin Poliisisoittokunnan Poliisin päivän konsertti nähtiin tänä vuonna virtuaalisena toteutuksena. Lauantaina 29.8. klo 13 julkaistussa konsertissa esiintyivät Paula Koivuniemi, Suvi Teräsniska ja Mikael Saari.

– Poliisisoittokunta tunnetaan lapsille ja nuorille suunnatuista valistuskonserteista ja niinpä lauantain konsertissakin kuultiin tervehdyksiä sidosryhmäkumppaneilta, jotka varsinkin koronaepidemian aikana ovat toimineen yhteistyössä poliisin kanssa, Poliisisoittokunnan ylikapellimestari Sami Ruusuvuori sanoo.

Virtuaalisuuden ansiosta päivän tunnelmiin voi palata silloin kun itselle sopii, jos livelähetys meni ohitse. Valtakunnallinen livelähetys löytyy Poliisitubesta. Poliisin päivän konsertti Helsingin Poliisisoittokunnan YouTube-kanavalla on katsottavissa ilmaiseksi viikon ajan.

Päivän aikana myös laitosten ja yksiköiden some-kanavissa oli monipuolista ohjelmaa ja lyhyitä liveosuuksia. Kansalaiset olivat seuranneet mielenkiinnolla myös näitä ja moni oli käynyt tekemässä leikkimielisen testin Mikä poliisi sinusta tulisi?

Yhteistyö on ylivoimaa

– On ollut upea huomata, miten kaikki heittäytyivät innolla mukaan asioihin, joita eivät ole koskaan aiemmin tehneet. Päivän suunnittelun ja toteuttamisen myötä olemme varmasti kukin oppineet uusia tapoja toteuttaa asioita. Tulevaisuus näyttää, millä kaikilla tavoilla vietämme jatkossa Poliisin päivää, Marko Luotonen sanoo.

poliisinpaiva.fi

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi