Vuosi 2021 oli ensimmäisen koronavuoden tapaan melko poikkeuksellinen myös liikenteessä, koska liikennemäärät olivat edelleen tavanomaista pienemmät koronapandemian takia.

Törkeiden liikennerikosten osalta otettiin kuitenkin ainakin tilastojen valossa askel kohti tavanomaista, koska törkeiden liikennerikosten määrä aleni koronanhuippuvuodesta 2020 useilla sadoilla tapauksilla. Edelleen se on kuitenkin yleisempää kuin ennen pandemiaa.

Liikenneturvallisuudesta vastaavan Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Hannu Kauton mukaan   liikenneturvallisuuden strategiatyöhön panostettiin viime vuonna.

– Olemme osallistuneet kansallisen liikenneturvallisuusstrategian laatimiseen Liikenne- ja viestintäministeriössä sekä laatineet poliisin liikenneturvallisuustyön toiminta- ja kehittämissuunnitelmaa yhdessä sidosryhmien kanssa. Strategiatyö jatkuu kuluvana vuonna, kun Suomi on kutsuttu mukaan ROADPOLin uutta strategiaa valmistelevaan ydinryhmään, Kautto kertoo.

Hiljentyneet kaistat houkuttelivat edelleen ylilyönteihin

Vuonna 2021 törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten määrä oli kolmanneksen vuosien 2017–2019 keskiarvoa korkeampi, vaikkakin pienempi kun huippuvuonna 2020.

Liikenneturvallisuuden vaarantamisia ja törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia tuli vuonna 2021 ilmi yhteensä 89 263 eli noin yhdeksän prosenttia edeltävää vuotta enemmän. Törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset vähenivät noin kymmenen prosenttia.

– Poliisin tilastojen perusteella nuorten, alle 21-vuotiaiden epäiltyjen osuus, korostui hieman aiempaa enemmän liikenneturvallisuuden vaarantamisissa. Tästä poliisi ei tietenkään toivo trendiä, Hannu Kautto sanoo.

Huumerattijuopumusten määrän kasvu taittui

Rattijuopumusten määrä väheni viime vuonne edelliseen vuoteen verrattuna. Poliisin haaviin jäi viime vuonna 17 490 päihteiden vaikutuksen alaista kuljettajaa, kun vastaavasti vuonna 2020 kiinnijääneitä oli yhteensä 20 216. Vähennystä oli noin 14 prosenttia.

– Pitkään jatkunut huumerattijuopumusten suhteellinen kasvu pysähtyi ja alkoholirattijuopumusten prosenttiosuus kaikista rattijuopumusrikoksista kääntyi kasvuun. Huumerattijuopumuksissa vähennystä vuoteen 2020 verrattuna oli viidennes, Kautto kertoo.

Liikenteen väheneminen ei ole vähentänyt kuolonuhreja

Liikennemäärien pysyminen pienempänä ei valitettavasti näkynyt juurikaan kuolleiden määrässä. Tieliikenteessä menehtyi ennakkotietojen mukaan viime vuonna 219 henkeä, mikä on neljä vähemmän kuin vuonna 2020. Tienkäyttäjäryhmiä vertailtaessa menehtyneiden kasvu oli suurinta moottoripyöräilijöissä, joita menehtyi liikenteessä kahdeksan enemmän kuin edellisvuonna.

Poliisin tietoon tuli loukkaantumisia yhteensä 3 803, mikä on 566 vähemmän kuin vuonna 2020. Loukkaantuneiden määrä on vähentynyt tasaisesti vuosi vuodelta.

– Lukuja analysoidessa on hyvä muistaa, että osa loukkaantumisista ei tule poliisin tietoon ja jää täten virallisen tilaston ulkopuolelle. Valtaosa näistä on pyöräilijöiden yksittäisonnettomuuksia, Kautto muistuttaa.

Rattijuopumusonnettomuuksissa kuoli tai loukkaantui vuonna 2021 yhteensä 372 henkilöä, mikä on 34 prosenttia vähemmän verrattuna edelliseen vuoteen. Päihdeonnettomuuksissa, joissa osallisen kuljettajan tai jalankulkijan epäillään olleen onnettomuushetkellä muun päihteen kuin alkoholin vaikutuksen alaisena, kuoli yhteensä 106 henkilöä. Laskua edellisvuoteen on noin 40 prosenttia.

Kokoontumisajot työllistävät poliisia

Liikennevalvonnan osuus poliisin valvontaan käyttämästä työajasta on noin 40 prosenttia. Poliisi käytti kaikkeen liikenteenvalvontaan viime vuonna 472,1 henkilötyövuotta. Se on 2,5 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2020, jolloin valvontaa pystyttiin tekemään poikkeuksellisen paljon koronapandemian estettyä useita koulutustilaisuuksia.

– Raskaan liikenteen valvontaan keskittymistä jatkettiin ja siihen käytettiin viime vuonna työaikaa 54,5 henkilötyövuotta eli prosentti enemmän kuin vuonna 2020, Kautto kertoo.

Mopomiitit ja erilaiset kokoontumisajot lisääntyivät entisestään viime vuonna työllistäen poliisia jo joka viikonloppu lukuun ottamatta talvikautta. Näihin nuorten kokoontumisiin liittyi lasten ja nuorten turvallisuutta vaarantavan liikennekäyttäytymisen lisäksi merkittävässä määrin yleistä häiriötä aiheuttavaa toimintaa ja poliisin toimintaan kohdistunutta vastustamista.

– Edellä todetun johdosta poliisi tulee kuluvana vuonna panostamaan valvontaa kohdentamalla valvontaa nuorten vaaralliseen liikennekäyttäytymiseen erilaisissa miiteissä ja valvomalla tehokkaasti mopojen ja moottoripyörien kuntoa sekä tieliikennekelpoisuutta, kertoo Kautto tulevista painotuksista.

Tavoitteena estää vakavia liikenneonnettomuuksia

Tänä vuonna poliisin liikennevalvonnan tavoitteena on lisätä työn tuloksellisuutta painottamalla tietojohtoisuutta ja tietenkin liikenteen turvallisuutta.

– Valvonnan tavoitteena on estää vakavia liikenneonnettomuuksia ja -rikoksia. Pyrimme huomioimaan kaikki tienkäyttäjät. Siksi lisäämmekin aktiivista valvontaa, jolla parannetaan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta, Kautto mainitsee.

Tulevaisuuden turvallista liikennettä tehdään jo nyt. Kuluvana vuonna Poliisihallitus toimeenpanee Poliisin liikennevalvonnan ja -turvallisuuden toiminta- ja kehittämissuunnitelman 2022-2030. Se sisältää poliisin keinoja tehdä teistä turvallisempia kaikilla suomalaisille.

– Olemme tehneet ison ponnistuksen miettiessämme, millä keinoilla me poliisissa voimme vaikuttaa siihen, että liikenneturvallisuus kehittyy nousujohteisesti seuraavan kymmenen vuoden aikana, Kautto kertoo.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi