Kuvalähde: Ramboll

Porvoon vanhan sillan uusimisen yleissuunnittelu on saatu valmiiksi, jonka jälkeen on tarkoitus aloittaa sillan varsinainen rakennesuunnittelu. Rakennesuunnitteluun valittu siltaratkaisu menee kaupunkikehityslautakunnan käsittelyyn 23. maaliskuuta.

Siltaa uudistettaessa maatuet jäävät ulkonäöltään nykyisenlaisiksi muuratuiksi kivirakenteiksi. Uudesta kansirakenteesta tehtiin suunnitteluvaiheessa neljä vaihtoehtoa, joiden ominaisuuksia ja soveltuvuutta ympäristöön tutkittiin perusteellisesti. Työryhmän tarkastelujen perusteella ympäristöön parhaiten sopivaksi valikoitui ”puinen palkkisilta”-vaihtoehto, jonka pohjalta rakennesuunnittelu aloitetaan.

Kuvalähde: Ramboll

Porvoon kaupunki käynnisti Porvoon vanhan sillan kansirakenteen uusimisen ja maatukien korjaamisen suunnittelun kesällä 2020 yhteistyössä Ramboll Oy:n ja Porvoon museon edustajien kanssa. Suunnitteluprosessissa on otettu laaja-alaisesti huomioon merkittävän kulttuuriympäristön vaatimukset.  Sillan uuden kansirakenteen maisemallisia vaikutuksia on käsitelty sekä historiallisen ympäristön että nykyisten käyttövaatimusten näkökulmasta.

Porvoon vanha silta on otettu käyttöön vuonna 1954. Viime vuosien aikana sillan kuntoa on seurattu säännöllisillä tarkastuksilla. Viimeisimmän kuntotutkimuksen vuonna 2020 toteutti Destia Oy. Tämän kuntotutkimuksen perusteella sillan rakenteen kunto todettiin heikentyneen, ja siitä syystä kulku ohjattiin sillan keskiosaan ja pääsy sillan reuna-alueille estettiin. Kuntotutkimus osoitti myös, että nykyiset sillan rakenteet eivät ole enää kunnostettavissa. Koko sillan kansirakenne on uusittava. Sillan maatuet vaativat kunnostamista ja tarkempaa jatkotutkimista.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi