Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne pitää Kokoomuksen vaatimusta sairausajan karenssista osoituksena Kokoomuksen työelämätietouden puutteesta.

Kokoomuksen puoluevaltuusto päätti tänään (29.9.) vaatia palkansaajien sairauslomaan päivän karenssia ja alennettua palkkaa kahdelta ensimmäiseltä sairauslomaviikolta. Puoluevaltuuston mukaan karenssi helpottaisi sijaisen palkkausta.

–          Tämä vaatimus kertoo konkreettisesti, kuinka vähän Kokoomuksessa on käsitystä työelämästä. Palkansaajien sairastamisessa suurin ongelma on, että kiihkeä työtahti, ylimitoitetut tulostavoitteet, huono johtaminen ja työilmapiiri kaatavat työntekijöitä yhä enemmän sairausvuoteeseen, huomauttaa Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne.

Pron tuoreen ja laajan työmarkkinatutkimuksen mukaan toimihenkilöt ovat keskimäärin sairaana 12 työpäivää vuodessa. Näistä 12 päivästä henkilö on sairaana töissä noin neljä päivää. Työpaikan menettämisen uhka koetaan niin suureksi, ettei sairaana uskalleta olla koko aikaa töistä poissa.

–          Karenssi lisäisi sairaana työssä olevien ihmisten määrää, mikä varsinkin vuosittaisten flunssaepidemioiden aikoina yhä vain kasvattaisi saman työpaikan sisällä sairastavien määrää, koko työpaikan sairauspäivien määrä ja työnantajan kustannuksia. Työväenpuolueeksi itseään tituleeraava Kokoomus lyö vaatimuksellaan kaikkia palkansaajia kasvoille ja lisää työnantajienkin kustannuksia, Rinne toteaa.

–          On kaikkien etu, että työntekijät ovat mahdollisimman terveitä. Työpaikan henkilöstön sairastumista voidaan vähentää hyvällä ja oikeudenmukaisella johtamisella, työhyvinvointia parantamalla ja valvomalla, että sairaat ihmiset pysyvät poissa töistä. Ei pitäisi olla kokoomuslaisillekaan mikään salaisuus, että sairaana työskentely vain pidentää sairausaikaa, puolikuntoisuutta ja tehotonta työskentelyä, Rinne muistuttaa.

 

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi