Lippujuhlapäivän paraati Helsingin keskustassa.

Arkistokuva Kuva: PUOLUSTUSVOIMAT

Puolustusvoimain lippujuhlan päivää 4. kesäkuuta vietetään myös tänä vuonna vaihtoehtoisella ohjelmalla tilaisuuden arvokkuus turvaten.

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän valtakunnallisen paraatin järjestäminen Joensuussa 4.6.2021 on jouduttu perumaan vallitsevan koronavirusepidemian johdosta.

Osana koronavirusepidemian liittyviä rajoitustoimia Puolustusvoimat toteutti myös vuonna 2020 lippujuhlan päivän uudella tavalla, koska paraatia ei voitu järjestää. Silloin järjestettiin Laivaston soittokunnan viihdekonsertti Turussa, jota voitiin seurata Ylen kanavilla. Päivän ohjelmassa oli tuolloin myös muun muassa lipunnostoja, seppeleenlaskuja, Puolustusvoimain komentajan tervehdys sekä paikallista ohjelmaa ympäri Suomea.

Puolustusvoimat valmistelee tämän vuoden lippujuhlan päivän ohjelmaa yhteistyössä Yleisradion ja tarvittavien muiden toimijoiden kanssa.
– Tavoitteemme on myös tänä vuonna tarjota kansalaisille arvokasta ohjelmaa, joka kunnioittaa perinteitä, mutta toteutetaan vaihtoehtoisella tavalla. Juhlapäivän tapahtumia nähdään sekä televisiossa että sosiaalisen median kanavilla.

Toiveemme on myös, että viimeistään ensi vuonna voimme taas tarjota perinteisen sotilasparaatin, sanoo Pääesikunnan komentopäällikkö prikaatikenraali Kim Mattsson.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi