Vuoden 2012 alusta lokakuun loppuun mennessä Rajavartiolaitoksen Helsinki-Vantaan lentoasemalla sekä Helsingin sataman Länsiterminaalissa olevia rajatarkastusautomaatteja on käyttänyt jo lähes puoli miljoonaa matkustajaa. Vuonna 2011 automaatteja käytti noin 290 000 matkustajaa. Automaattien käytön arvioidaan kohoavan vuoden loppuun mennessä noin 600 000 käyttäjään, ja arvio ensi vuodelle on jopa miljoona käyttäjää.

Ulkorajaliikenteen matkustajamäärien kasvaessa automaatit ovat merkittävä osa sujuvia rajatarkastuksia. Rajatarkastusautomaatteja voivat käyttää EU-kansalaiset ja automaatteja eniten käyttävä ryhmä on suomalaiset matkustajat.

Automaatit rajatarkastajan apuväline

Rajatarkastusautomaatteja voidaan käyttää myös kasvojen vertailuun, mikäli rajatarkastaja epäilee matkustajan käyttävän toiselle henkilölle kuuluvaa asiakirjaa. Automaatit ovatkin paljastaneet impostoreita, eli toiselle henkilölle kuuluvilla asiakirjoilla matkustaneita.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla olevat rajatarkastusautomaatit poimivat runsaan käyttäjämäärän joukosta myös muun muassa etsintäkuulutettuja jatkotoimenpiteitä varten. Kuluvan vuoden aikana automaattien avulla on paljastettu yli 30 etsintäkuulutusta. Kaikkiaan Suomenlahden merivartioston Helsingin rajatarkastusosasto tekee etsintäkuulutushavaintoja keskimäärin kolmekymmentä kuukaudessa.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi