Hämeenlinnan vankila perheosaston pihaa

Rikosseuraamuslaitoksen koronaepidemian ehkäisytoimet ovat onnistuneet erinomaisesti koronatoimiin sitoutuneen henkilökunnan ansiosta. Toistaiseksi vankien ja henkilöstön keskuudessa on ollut vain yksittäisiä koronatartuntoja.

Vuonna 2020 vankeja oli keskimäärin päivässä 2 800 (2 952 vuonna 2019). Koronaepidemian vuoksi lyhyiden vankeusrangaistusten ja sakon muutonrangaistusten täytäntöönpanon aloittamista rajoitettiin keväällä ja alkukesällä. Koronatilanteen heikentyessä uusi asetus täytäntöönpanon aloitusten rajoittamiseksi tuli voimaan 4.12.2020.

Täytäntöönpanon rajoitusten vuoksi vankien määrä väheni myös avolaitoksissa. Avolaitoksissa olevien vankien osuus (44,9 prosenttia) kuitenkin nousi hieman edellisestä vuodesta.

Koronatoimien vuoksi yhteistyökumppaneiden järjestämää toimintaa ja ryhmämuotoista toimintaa vankiloissa jouduttiin rajoittamaan, mutta korvaavaa toimintaa kyettiin osittain järjestämään kehittämällä digitaalisia palveluita. Lisäksi vankien poistumislupia ja tapaamisia jouduttiin rajoittamaan.

Yhdyskuntaseuraamuksissa toimintavelvoite- ja palvelupaikkayhteistyö vaikeutui, mikä hidasti yhdyskuntaseuraamusten suorittamista. Yhdyskuntaseuraamusasiakkaiden palvelujen saanti on koronaoloissa vaikeutunut, mikä heikentää kuntoutumisen toteutumista.

Vankien osallistuminen koulutukseen on hieman noussut. Vuonna 2020 koulutuksen osuus vankien toimintoihin käytettävissä olleesta ajasta oli 11 prosenttia, kun se vuonna 2019 oli 10 prosenttia.

Valvotun koevapauden käyttö lisääntyi

Turvallisesti kohti avoimempaa rangaistusten täytäntöönpanoa -tavoitteen toteutuminen eteni, koska valvotun koevapauden käyttö lisääntyi. Valvotussa koevapaudessa oli päivittäin keskimäärin 227 vankia.

Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on valmentaa rangaistusta suorittavia rikoksettomaan elämään. Vankilasta vapautuneiden uusintarikollisuus on vuoden 2020 tietojen mukaan hieman lisääntynyt, vähän yli puolet vapautuneista palaa vankilaan tai muihin seuraamuksiin viiden vuoden seuranta-aikana. Yhdyskuntapalvelun suorittaneiden uusintarikollisuus puolestaan laski hieman, noin 31 prosenttia heistä uusi seuranta-ajalla.

Koronapanepidemian takia tehtyjen täytäntöönpanon aloitusten rajoittamisen takia keskimääräinen vankimäärä jäi 2800:aan, mikä on 152 vankia edellisvuotta vähemmän.

Vuonna 2020 vankeusvangeista 51 % suoritti rangaistusta vankilassa enintään kuusi kuukautta. Vuonna 2020 vankiloissa oli keskimäärin 475 ulkomaalaista vankia, kun heitä vuonna 2019 oli keskimäärin 499. Vuoden 2020 lopussa elinkautisvankeja oli 182, joista naisia oli 11.

Vankilaturvallisuus on edelleen kohtuullisen hyvällä tasolla. Sekä vankien välinen väkivalta, että henkilöstöön kohdistunut väkivalta pysyi samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. Karkaamisia suljetuista laitoksista oli 5. Luvatta poistumisia oli 81, määrä lähes kaksinkertaistui edellisestä vuodesta. Laitosten säilytysvarmuus heikkeni hieman runsaiden luvatta poistumisten seurauksena.

Henkilöstön sairauspoissaolot ovat lisääntyneet

Rikosseuraamuslaitoksen henkilöstöresurssit ovat riittämättömät toiminnan laajuuteen ja toimipaikkaverkostoon nähden. Vuonna 2020 henkilöstön kokonaismäärä oli 2657. Myös Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea (CPT) kiinnitti huomiota Rikosseuraamuslaitoksen liian pieneen henkilöstömäärään syyskuussa 2020 tekemänsä tarkastuksen yhteydessä.

Vuonna 2020 valtiosektorin sairauspoissaolot vähenivät huomattavasti. Rikosseuraamuslaitoksen sairauspoissaolot ovat lisääntyneet erityisesti vankiloissa lähityötä tekevien henkilöstöryhmien (valvonta, kuntoutus ja työtoiminta) kohdalla sekä myös talous- ja kiinteistöhuoltoon liittyvissä tehtävissä. Sairauspoissaolot olivat 15,8 työpäivää henkilötyövuotta kohden.

Vuorokausi suljetussa vankilassa maksoi 226 euroa vankia kohden. Avolaitoksessa vastaava kustannus oli 169 euroa ja valvotussa koevapaudessa 63 euroa. Yhdyskuntaseuraamukset ovat huomattavasti edullisempia. Niistä kalleimmaksi yhteiskunnalle tulee valvontarangaistus, jonka kustannus oli noin 53 euroa vuorokaudessa. Yleisimmän yhdyskuntaseuraamuksen, yhdyskuntapalvelun, vuorokausihinta oli vuonna 2020 kymmenen euroa.

Rikosseuraamusalan nettokustannukset olivat 215,1 miljoonaa euroa vuonna 2020.

Tutustu Rikosseuraamuslaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2020.

 

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi