Rovaniemellä Rantavitikan koululla yläasteen oppilas on puukottanut toista oppilasta ruokatauon aikana ruokalassa tiistaina. Poliisi tiedotti asiasta 12.4. klo 12.20 verkkosivuillaan:

“Lapin poliisilaitos sai tiistaina 12.4.2022 puolenpäivän aikaan hätäkeskuksesta ilmoituksen, että Rovaniemellä Rantavitikan yläasteella oli tapahtunut väkivallanteko. Yläasteen oppilas oli puukottanut toista oppilasta ruokatauon aikana ruokalassa.

Ensimmäinen poliisipartio saapui koululle kahden minuutin kuluttua ilmoituksesta, ja poliisi sai alaikäisen tekijän heti kiinni koulun tiloista. Uhrille annettiin välittömästi ensiapua ja hänet toimitettiin jatkohoitoon Lapin keskussairaalaan. Muille oppilaille tai henkilökunnan edustajille ei aiheutunut tilanteesta hengenvaaraa.

– Tapaus on harvinainen, ikävä ja vakava. Yhteistyötä tehdään monien viranomaisten kanssa ja kriisiapua ollaan järjestämässä eri toimijoiden kanssa yhteistyössä. Poliisi selvittää nyt tapahtumien kulkua ja tutkinnallisista syistä ei asiasta voida tässä vaiheessa sanoa enempää, kertoo tutkinnanjohtaja Mikko Halme Lapin poliisilaitokselta.”

Rovaniemen kaupunki on järjestänyt Rantavitikan koulun oppilaille ja henkilökunnalle kriisiapua. Myös oppilaiden huoltajia on tiedotettu asiasta.

Kaupunki on avannut nuorille kriisipisteen Rantavitikan koululle, jonne kuka tahansa nuori voi mennä juttelemaan tilanteesta ja käsittelemään siihen liittyviä tunteita. Kriisipiste on avoinna 12.4. klo 24:een asti.

“Teemme kaikkemme, että koulun oppilaat ja henkilökunta saavat tarvitsemansa tuen tässä tilanteessa”, sanoo kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio.

Myös seurakunnan kahvila Katutaso (Kansankatu 17) on avoinna tänään klo 14 alkaen, jotta nuorilla on mahdollista purkaa asiaa myös seurakunnan piirissä.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi