Kuva: Saamelaiskäräjät

Saamelaiskäräjien vuoden 2021 päätavoitteet ovat saamelaiskäräjälain uudistaminen, pohjoismaisen saamelaissopimuksen edistäminen, saamelaisten ihmisoikeuksien edistäminen, toimenpiteiden edistäminen ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi saamelaisten oikeuden huomioon ottaen, Saamelaiskäräjien toiminnan kehittäminen sekä saamelaisen identiteetin, kielen ja kulttuurin tukeminen.

– Vuosi 2021 on Saamelaiskäräjien 25. toimintavuosi. Vuoden aikana monia saamelaisyhteiskunnan ja saamelaisten oikeuksien toteutumisen kannalta merkittäviä hankkeita tullaan toimintasuunnitelman mukaisesti edistämään, sanoo Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso toimintasuunnitelman saatesanoissa.

Saamelaiskäräjälain muutosta valmistelavan toimikunnan toimikausi alkoi 1.12.2020 ja sen työ on määrä saada päätökseen 15.5.2021. Työtä pohjoismaisen saamelaissopimuksen edistämiseksi jatketaan ja sopimusteksti pyritään saamaan valmiiksi tulevan vuoden aikana.

– Saamelaiskäräjälain uudistuksessa ja pohjoismaista saamelaissopimusta koskevissa neuvotteluissa keskeisimpinä lähtökohtina ovat saamelaisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen varmistaminen alkuperäiskansana niin kansallisen lainsäädännön kuin kansainvälisen oikeuden puitteissa, sanoo Juuso.

Saamelaiskäräjälain uudistamisen, pohjoismaisen saamelaissopimuksen, totuus- ja sovintokomission työn edistämisen ja sote-uudistuksen lisäksi myös muita saamelaisten näkökulmasta merkittäviä lakiuudistukia pyritään saattamaan loppuun vuoden 2021 aikana.

– Esimerkiksi kaivoslain, maankäyttö- ja rakennuslain ja luonnonsuojelulain uudistushankkeet ovat tiukasti kytköksissä saamelaisten maankäyttö- ja elinkeino-oikeuksien toteutumiseen ja Saamelaiskäräjät tulee tekemään töitä, jotta saamelaisten ääni tulee kuulluksi myös näiden prosessin yhteydessä ja näkyy työn lopputuloksessa, jatkaa Juuso toimintavuoden tavoitteista.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama saamen kielten ja saamenkielisen opetuksen kehittämistyöryhmä saa toimintavuoden alussa työnsä päätökseen.

– Saamelaiskäräjät tulee omalta osaltaan edistämään kehittämistyöryhmän laatimien esitysten toimeenpanoa. Saamen Kielikaltion uuden pysyvän hallintomallin mukaisten toimintaedellytysten varmistaminen on tärkeää, jotta pystymme myös tulevaisuudessa varmistamaan saamen kielten sanasto- ja normitustyön jatkuvuuden, päättää Juuso.

Hallituksen esityksessä vuoden 2021 talousarvioksi oikeusministeriön pääluokassa momentilla 25.01.50 on osoitettu saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon yläpitämiseksi 3 909 000 euroa, josta 2 056 000 euroa Saamelaiskäräjien yleiseen toimintaan. Saamelaiskäräjät hyväksyi toimintasuunnitelma-talousarvion vuodelle 2021 kokouksessa 18.12.2020

Tutustu Saamelaiskäräjien toimintasuunnitelmaan vuodelle 2021

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi