18.6.2012 Pomarkun Tuunajärvellä tapahtuneen perhesurman tutkinta on saatu päätökseen.

Perheen äiti löysi kotiin tullessaan kolme lastaan ja aviomiehensä kuolleina kotitalon lähellä olevasta rakennuksesta.

Poliisitutkimuksissa on selvinnyt, että perheen 1974 syntynyt isä on surmannut 5-vuotiaat kaksoistytöt ja 3-vuotiaan tytön ampumalla näitä 22 kaliperin pistoolilla. Lopuksi isä surmasi ampumalla itsensä.

Ruumiinavaustietojen, tapahtumapaikka- ja muun tutkinnan tuloksena kaikkien uhrien kuolinajaksi on varmentunut 18.6.2012 kello 16-17 välinen aika. Isän osoittautuminen alkuperäisen oletuksen mukaisesti tekijäksi on pystytty varmistamaan tehtyjen teknisten tutkimusten ja oikeuslääketieteellisesten tulosten perusteella. Muulla tutkinnalla on pystytty tarkentamaan epäillyn liikkeitä sekä sulkemaan pois muut mahdolliset ulkopuoliset tekijät.

Kaikissa surmatöissä käytetty ase on sama 22 kaliperin pienoispistooli. Surmatöihin epäillyllä ei ole ollut aseeseen hallussapitolupaa. Aseeseen on hallussapitolupa tekijän lähipiiriin kuuluvalla henkilöllä. Epäillyllä on ollut hallussapitolupia muihin ampuma-aseisiin.

Syy tekoon ei ole selvinnyt. Asian tutkinnassa ei ole tullut esille mitään sellaista seikkaa, josta olisi ollut syytä epäillä epäillyllä olleen itsetuhoajatuksia tai väkivaltaisia tuntemuksia muita perheenjäseniä kohtaan. Myöskään viitteitä mielenterveydellisistä ongelmista ei ole tullut esille. Kenelläkään lähipiiriin kuuluvalla ei ole ollut minkäänlaisia etukäteisaavistuksia tai -pelkoja väkivallan uhasta. Oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa selvisi myös se, ettei alkoholilla, lääkkeillä tai huumaavilla aineilla ole osuutta tapahtumiin.

Koska rikoksesta epäilty on kuollut, rikostutkinta lopetetaan poliisin päätöksellä.

 

 

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi