Suomessa järjestetään tänä vuonna noin parikymmentä pride-tapahtumaa eri puolilla maata. Osaan tapahtumista on kohdistunut ilkivaltaa sateenkaarilippujen varastamisen muodossa. Viimeksi kuluneena viikonloppuna Kouvolassa varastettiin ja poltettiin kaupungintalon lipputangossa liehunut sateenkaarilippu.

Pridet ovat yhdenvertaisuutta edistäviä ihmisoikeustapahtumia, joihin osallistuvat niin julkiset palvelut, yritykset kuin muutkin yhteisöt. Niitä järjestävät sekä Setan jäsenjärjestöt että yksityisihmiset ja muut järjestöt. Pride-tapahtumien määrä on kasvanut viime vuosina erityisesti pienillä paikkakunnilla, joissa ei ole säännöllistä sateenkaaritoimintaa, jolloin ne ovat sateenkaari-ihmisille erittäin tärkeitä.

”Sateenkaariliput liehuvat pridejen yhteydessä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen näkyvyyden puolesta. Sateenkaarilippujen tärveleminen on vihaan perustuva ja loukkaava teko”, sanoo Setan puheenjohtaja Sakris Kupila.

”Olemme huolissamme ilmiöstä, jossa sateenkaarilippuja varastetaan ja tärvellään. Sillä osoitetaan konkreettisesti, että sateenkaari-ihmiset eivät ole tervetulleita paikkakunnalle. Näillä teoilla vastustetaan ihmisten yhdenvertaisuutta ja sateenkaari-ihmisten oikeutta näkyä ja kuulua.”

Setan mukaan tällaiset teot lietsovat vihaa sateenkaari-ihmisiä kohtaan ja a vahvistavat vähemmistöön kuuluvien turvattomuuden tunnetta. Niihin tulisi siksi suhtautua vakavasti.

”Tekoja vähättelemällä oikeutetaan sateenkaari-ihmisiin kohdistuva viha ja ennakkoluulot. Katsomme, että poliisin tulee jokaisessa tapauksessa suhtautua asian selvittämiseen vakavasti”, Kupila toteaa.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi