Kunnanjohtajan ehdotus Sipoon vuoden 2021 talousarvioksi on valmistunut. Talousarvioehdotuksen pohjalta kunnan tulos muodostuisi negatiiviseksi vuosina 2021 ja 2022, mutta vuonna 2023 tulos saataisiin kääntymään positiiviseksi. Tuloveroprosenttiin ei esitetä korotusta ensi vuodelle. Kunnanhallitus käsittelee talousarviota vuodelle 2021 ja taloussuunnitelmaa vuosille 2021 – 2023 budjettiseminaarissa 19.10.2020. Valtuusto aloittaa talousarvion käsittelyn 16.11.2020.

Kunnanjohtaja Mikael Grannas kuvailee Sipoon taloustilanteen olleen haastava jo ennen koronakriisiä ja sen lisäksi pandemia on laskenut kunnan tuloja ja lisännyt menoja.

-Tämä talousarvio on koronakriisistä johtuen alijäämäinen ja sisältää suuria epävarmuuksia eritoten kunnan tulojen arvioinnissa, Grannas kertoo.

Talousarvioehdotuksen pohjalta vuoden 2021 tulos olisi noin -4,2 miljoonaa euroa ja poistoerokirjauksen jälkeen -3,2 miljoonaa euroa alijäämäinen. Suunnitelmavuosina 2022-2023 taloudellinen epävarmuus jatkuu, mutta tämän hetken ennusteiden mukaan talous alkaisi hitaasti elpyä, ja vuonna 2023 kunnan tulos saataisiin kääntymään positiiviseksi. Vuoteen 2023 vaikuttaa kuitenkin mahdollinen sote-uudistuksen toteutuminen ja sote-palveluiden siirtyminen hyvinvointialueiden hoidettaviksi.

Kunnallisvero ennallaan 19,25 prosentissa

Ehdotuksen mukaan kunta pitää kunnallisveroprosentin ennallaan 19,25 prosentissa vuonna 2021. Yleinen kiinteistövero säilyisi 1,00 prosentissa. Verotuloja kunnalle ennustetaan kertyvän vuonna 2021 109,5 miljoonaa euroa ja valtionosuuksien arvioidaan olevan 18,3 miljoonaa euroa.

Talousarvioesityksessä Sipoon ulkoiset kustannukset asukasta kohti olisivat 6 519 euroa ja kunnan lainamäärä asukasta kohti olisi 6 116 euroa. Lainamäärä asukasta kohti on nousemassa noin 760 euroa tämän vuoden ennusteesta, mutta esityksen mukaan vuosina 2022 ja 2023 kunnan nettolainanotto vähenee.

Sopeutusohjelman esitykset käsitellään

Kunnan valtuusto päätti jo ennen koronapandemiaa talouden ja toiminnan sopeutusohjelman laatimisesta. Sen tavoitteena on kunnan käyttötalouden sopeuttaminen kuluja vähentämällä ja tuottoja kasvattamalla siten, että tilikauden tulos on vähintään +-0 ilman maanmyynti- ja vuokratuottoja viimeistään vuonna 2023.

Sopeutusohjelma ja sen toimenpide-esitykset käsitellään vuoden 2021 talousarvioesityksen käsittelyn yhteydessä. Esitetyistä toimista 2,5 miljoonan euron osuus kohdistuisi vuodelle 2021, vuodelle 2022 tulisi toimia 2,8 miljoonan euron edestä ja vuodelle 2023 sijoittuisi 2,5 miljoonaa euroa.

Merkittävimpiä sopeutusesityksiä ovat muun muassa etävastaanoton käyttöönotto työikäisten sosiaali- ja terveyspalveluissa, avoimen varhaiskasvatuksen vähentäminen, Sarastian talouspalveluista luopuminen ja SipooInfon integroiminen kirjastopalveluihin. Säästöjä esitetään myös saatavaksi tehostamalla ikääntyneiden kotikuntoutusta ja panostamalla nuorten ennalta ehkäiseviin palveluihin ja näin vähentämällä jatkossa kalliimpien palveluiden tarvetta. Lisäksi esitetään esimerkiksi katujen kunnossapidon kustannusten vähentämistä, niin sanotun Sipoo-tunnin poistamista opetuksen tuntijaosta sekä vanhan Kuntalan, Aravatalon ja Varikon tyhjentämistä ja niiden huollon lopettamista.

Sen sijaan sopeutuksen poliittinen ohjausryhmä päätti jo aiemmin, ettei kouluja lakkauteta, eikä Lukkarin koulua siirretä Nikkilän Sydämeen. Myös opetuksen tuntikehyksen leikkaaminen tyrmättiin jo, eivätkä nämä aiemmin keskustellut toimet ole enää mukana esityksessä.

Investointeja uudelleenjärjestelty jo

Kunnan investointien aiheuttamaa velkaantumista on jo vähennetty investointien uudelleenjärjestelyillä. Vuosina 2021–2023 Sipoon kunnan investointien määrä vähenee huomattavasti verrattuna muutamaan aikaisempaan vuoteen ja investoinnit painottuvat rakennusten sijasta infrastruktuurin rakentamiseen. Sipoon Vesi- liikelaitoksen varsin korkea investointitaso vuosina 2021 – 2023 nostaa kokonaisinvestointien määrän kuitenkin yli 30 milj. euroon vuonna 2021.

-Uskon, että Sipoon voimakas kasvu jatkuu myös lähivuodet. Koronakriisin aikana ihmiset ovat oppineet arvostamaan enemmän väljyyttä ja on odotettavissa, että etätyöskentely tulee pysyvästi lisääntymään. Nämä molemmat tekijät ovat Sipoon eduksi ja pitää huomioida eritoten kunnan kaavoituksessa. Sen sijaan väestön vanhetessa Sipoon pitää jatkossa tarkasti miettiä palveluinvestointiensa tarpeellisuutta ja ajoitusta. Näillä näkymin Sipoo voi pärjätä ehkä jopa tämän vuosikymmenen ilman suuria investointeja palveluverkkoon, Grannas sanoo.

Talousarvioesityksen mukaan vuonna 2021 kunnan bruttoinvestoinnit olisivat 30,6 miljoonaa euroa. Merkittävimmät infrahankkeet ovat kaava-alueiden infrastruktuurin suunnittelu ja/tai rakentaminen Pohjanniityssä, Taasjärvellä, Massbyn Danielsbackassa ja Sipoonlahden rannan asemakaavamuutoksen osalta.

Peruskorjauskohteista merkittävimpiä yksittäisiä kohteita ovat vuonna 2022 valmistuva Jokipuiston koulu ja ensi vuonna valmistuva Cook and Chill -keittiöiden 2. vaihe. Uudelleeninvestoinneista merkittävin kohde on ensi vuonna valmistuva Nikkilän Sydämen liikuntasali.

Kunnanjohtajan ehdotus vuoden 2021 talousarvioksi ja vuosien 2021-2023 taloussuunnitelmaksi (pdf).

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi