Kuva Suomen ympäristöpalkintojen saajista. Kuvassa (vas.) Heini Hyvärinen ja Kari Stenholm Virhosta, Timo Korpi ja Juha Laaksonen (Kuva: SLL / Jenni Hamara)

Suomen luonnonsuojeluliitto jakoi vuotuiset tunnustuspalkintonsa Suomen luonnon päivänä lauantaina 29.8. Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa.

Ympäristöpalkinnon sai Virtavesien hoitoyhdistys Virho, joka on tehnyt 30 vuotta intohimoista ja väsymätöntä työtä virtaavien vesien sekä vaelluskalojen hyväksi. Vapaaehtoiseen suojelutyöhön keskittynyt Virho elvyttää virtavesiä ja turvaa vesiekosysteemejä. Vapaaehtoiset kunnostavat ammattilaisten tuella koskia ja puroja, rakentavat kalateitä ja istuttavat lohikaloja.

Perinteikäs Ympäristöpalkinto jaettiin ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten. Palkinnon tuolloin jakanut Suomen luonnonsuojeluliiton kunniapuheenjohtaja Rauno Ruuhijärvi osallistui nyt Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa pidettyyn tilaisuuteen. Vantaan kaupunki onnitteli samalla 90 vuotta täyttävää suomalaisen luonnonsuojelun suurnimeä ja julkisti esityksenä rauhoittaa nimellä ”Rauno ja Liisa Ruuhijärven metsä” 52 hehtaarin metsäalue, jolla on suojeluarvojen lisäksi mainio polkuverkosto.

Ympäristöavaus-palkinnon sai Timo Korpi Yle Kioskin Ilmastouutisten heittäytymisestä ja todeksi elämisestä. Timo Wilderness -nimelläkin videoita tehnyt tubettaja eli vuoden päästöpaastolla ja porautui räväkän rehellisellä otteella ilmastopäästöjen vähentämisen merkityksellisyyteen. Ilmastouutiset välttävät paasaamista, ovat taitavasti koostettuja ja ihmisläheisiä.

Kultainen Sulka -lehdistöpalkinnon sai Yle Luonnon toimittaja Juha Laaksonen suomalaisten monimuotoisesta johdattamisesta luontoon erityisesti radion välityksellä. Helsinkiläinen Laaksonen on tutkinut aikanaan kotisaarensa Lauttasaaren kaupunkiluontoa ja laajentanut tutkimusretkeään yhä uusille alueille, opaskirjoihin ja jopa lintusaaren murharomaaniin asti. Laaksonen on pitänyt tärkeänä lasten ja perheiden johdattamista luontoon.

Suomen luonnonsuojeluliiton palkinnot ovat tunnustuksia eikä niihin liity rahapalkintoa. Luonnonsuojeluliitto on Suomen suurin luonnon- ja ympäristönsuojelun kansalaisjärjestö.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi