Tänään Kuopiossa Valtatie 9:llä sattui vakava liikenneonnettomuus. Paikalle ensimmäisinä sattuneet kansalaiset ja viranomaiset toimivat hyvin. Sen sijaan ruuhkaan juuttuneiden käytös oli joissakin tapauksissa ala-arvoista.

Valtatie 9:llä Kuopiossa Jännevirran sillalla sattui onnetomuus 24.6. kello 13.23. Onnettomuudessa loukkaantui kaksi ihmistä ja kuoli yksi ihminen. Paikalle ensimmäisinä sattuneet autoilijat aloittivat hätäensiavun ja liikenteenohjauksen. Yksi heistä sammutti toisessa onnettomuusautossa alkaneen tulipalon mukanaan olleella sammuttimella. Lisäksi paikalle sattui alkuvaiheessa sotilaspoliisiyksikkö, joka toimi paikalla yhdessä poliisipartioiden kanssa koko pelastusoperaation ajan.

Poliisi haluaa kiittää pelastustoimiin osallistuneita henkilöitä ja muita viranomaisia hyvästä toiminnasta onnettomuuspaikalla.

Paikalla olleet poliisipartiot kertoivat onnettomuuspaikalta tultuaan siitä, kuinka liikenneruuhkaan juuttuneet ihmiset olivat menettäneet malttinsa poliisipartioille, jopa niin, että partiot olivat saaneet osakseen huutamista ja “paskasti olette tän tilanteen hoitaneet” -kommentteja.

Itä-Suomen poliisi haluaa muistuttaa kansalaisia siitä, ettei poliisipartiot pysty vaikuttamaan siihen missä onnettomuus sattuu eikä siihen, että liikenne joudutaan laittamaan poikki, kun vakava onnettomuus on sattunut.

– Tällaisten tilanteiden hoitaminen vaatii kärsivällisyyttä ja asiallista käytöstä kaikilta osapuolilta. Me yritämme tehdä kaikkemme, että näissä tilanteissa lisävahingot ja liikennehaitat olisivat mahdollisimman pieniä, sanoo Itä-Suomen tilannekeskuksen yleisjohtaja Tomi Karhu.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi