Kesko-konserni ilmoitti tänään aloittavansa yt-neuvottelut, jotka tähtäävät noin 370 henkilötyövuoden vähentämiseen. Kaupan alan tradenomit tuomitsevat yhtiön kaavailemat työpaikkojen vähentämiset.

Keskon henkilöstöpolitiikka on jo aiemmin kuluvan vuoden aikana aiheuttanut närää tradenomien ja muiden ylempien toimihenkilöiden keskuudessa. Yhtiö oli ainut toimialan suurimmista yrityksistä, joka jätti ylemmät toimihenkilöt ilman raamisopimuksen mukaisia korotuksia.

– Mielestämme tilanteessa, jossa toisen neljänneksen tulos oli 60 miljoonaa euroa voitollinen, ei ole aihetta näin mittaville vähennyksille, toteaa asiamies Veli Vähämäki Tradenomiliitto TRAL ry:stä.

Kaupan alan tradenomit vaativat Keskoa toteuttamaan itse määrittelemiään arvojaan, joissa nousevat esiin ihmisiä arvostava, hyvä työyhteisö, jossa jokainen voi toimia täysipainoisesti ja aloitteellisesti.

– Yhtiön tulee tehdä kaikkensa, jotta osaavat ammattilaiset voivat pitää työpaikkansa ja olla jatkossakin antamassa panoksensa tuloksentekoon, Vähämäki jatkaa.

Tradenomiliitto TRAL ry on tradenomi-, BBA- ja tradenomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden ammattijärjestö. TRAL edustaa ja palvelee jäseniään työelämään ja työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä. TRAL toimii tradenomikoulutuksen ja tradenomien urakehityksen edistäjänä. Jäseniä liitossa on jo lähes 30 000. TRAL on perustettu vuonna 1996 ja on Akavan viidenneksi suurin liitto. www.tral.fi

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi